Light-nuorisotyötä?

Olen kiitollinen siitä, että saan työskennellä nuorten kanssa. Se, että saa elää arkea nuoren rinnalla ja saattaa nuorta kasvamaan, kasvattaa myös kasvattajaa. Viimeiset pari vuotta ennen YAD:lle tuloani työskentelin kunnallisessa nuorisotyössä pienessä keskisuomalaisessa maalaispitäjässä. Nuoret opettivat minulle jatkuvasti asioita elämästä ja itsestäni. Nuoret haastoivat ajattelemaan, keskustelemaan ja perustelemaan. Monet kasvokkain tapahtuneet kohtaamiset ja yhdessä kuljetut matkat ovat piirtyneet mieleen ja sydämeen.

14627899_10154436055321043_780012484_n

Tässäpä pieni #tb-hetki viime kevään tunnelmiin (ote kolumnista Hankasalmen sanomissa 31.3.2016):

Rakas nuori,

…Olen oppinut sinulta paljon. Sinun surusi on rutistanut minunkin sydäntäni kasaan, ja sinun ilosi saanut sen hypähtelemään riemusta. Olen jännittänyt puolestasi, ollut huolissani sinusta ja pakahtunut ylpeydestä onnistuessasi…

20160519_204916Nyt takana on kohta puoli vuotta verkkovapaaehtoistyön suunnittelijan pestiä. Työtä, jossa kohtaan nuoria ympäri Suomen verkon välityksellä päivittäin, mutta suurinta osaa en koskaan tapaa kasvotusten. Ennakkoon ajattelin, että tämä olisi jotenkin ”kevyempi ja ei-niin-syvälle-menevä” tapa tehdä nuorisotyötä. Että vaikka huumeet aiheena eivät ole kevyimmästä päästä, en kuitenkaan tapaisi nuoria jatkuvasti kasvotusten, joten kanssakäyminen olisi jotenkin pinnallisempaa. Miten väärässä olinkaan. Ja miten onnellinen olenkaan siitä, että olin niin väärässä. Toki osan nuorista kanssa kohtaamisemme verkossa ovat satunnaisia ja olemme vuorovaikutuksessa vain hetken aikaa, mutta niinhän se on kasvokkainkin tapahtuvassa nuorisotyössä ja elämässä ylipäätään.  Kyllä, monet verkossa tapahtuvat kohtaamiset ja yhdessä kuljetut matkat tulevat piirtymään tiukasti mieleeni ja sydämeeni. Ja miten iso ilo onkaan ollut tavata muutamia Street Teamilaisia myös kasvotusten. Jännä, miten voi tuntua saman tien niin tutulta, vaikkei ole koskaan nähnyt toista tai edes kuullut toisen ääntä.

Kiitos Street Teamilainen, että sen lisäksi, että teet arvokasta vapaaehtoistyötä ehkäisevässä huumetyössä, jaa14696938_10154436048316043_2113901000_nt kanssani arkeasi.  Kerrot kuulumisiasi, ilojasi ja huoliasi, snappaat tai whatsappaat. Minä todellakin jännitän sinun jalkapalloturnaustasi tai tulevaa koettasi. Olen huolissani sinusta kun toipumisessasi tulee takapakkia. Pakahdun ylpeydestä, kun pidät koulussa onnistuneesti esitelmän, palautat hienon videon tai kerrot rohkaistuneesi juttelemaan ventovieraalle. Kiitos, että opetat ja kasvatat minua.

Olisi mahtavaa tavata sinua kasvotusten. Mutta ei meidän tarvitse nähdä toisiamme ollaksemme toisillemme olemassa. Olet minulle tärkeä, missä oletkin. Tiedä, että voit jatkossakin ottaa minuun yhteyttä.

Minusta on hienoa, että on monenlaisia tapoja kohdata ihmisiä, ja monenlaisia väyliä tehdä nuorisotyötä. Mielestäni sekä kasvokkain että verkossa tehtävä työ tukevat toisiaan, niitä on turha asettaa vastakkain ja kilpailemaan toistensa kanssa. Tärkeämpää on tehdä kaikissa ympäristöissä työtä siten, että nuorille joka puolella Suomea tulee sellainen olo, että voin ottaa yhteyttä keneen tahansa nuorten kanssa työtä tekevään aikuiseen ja tulen kohdatuksi omana itsenäni, saan jakaa arjen iloni ja suruni, sekä minua osataan auttaa/ohjata avun piiriin silloin kun sitä tarvitsen. Olipa elämäntilanne tai olosuhteet mitkä tahansa. Aito kohtaaminen ei ole kiinni fyysisestä ympäristöstä, verkosta tai käytetyistä välineistä. Se on kiinni ihmisistä.sieppaasuomi

Nuoren tulee voida luottaa nuorisotyöhön, missä ja milloin tahansa.  Ollaanhan siis jokainen #hupparikansanpuolella.

Voi hyvin,
Anne Hämäläinen
Verkkovapaaehtoistyön suunnittelija
YAD Youth Against Drugs ry.

Ystäväni käyttävät huumeita!?!

Tänä vuonna olen oppinut huumeista ja huumeidenkäyttäjistä enemmän kuin koko elämäni aikana yhteensä. Vielä vuosi sitten suhtauduin todella paljon jyrkemmin huumeisiin ja samalla niiden käyttäjiin. Syytin heitä ja pidin heitä melkoisena pohjasakkana. Käyttäjät olivat mielestäni vaarallisia rikollisia, joilla ei ole tunteita. Vihasin huumeita niin sydänjuuriani myöten.

Nyt olen kuitenkin ”tutustunut uudestaan” vanhaan ystävääni. Olemme olleet yläasteelta asti ystäviä, välillä olemme nähneet enemmän ja väillä vähemmän. On kulunut myös vuosia, että emme ole pitäneet toisiimme yhteyttä ollenkaan. Kuitenkin olemme samalla tienneet, että ystäviä olemme silti, vaikka joka päivä (tai edes kuukausi) emme näekään.

Tänä vuonna olen siis alkanut taas pitämään yhteyttä tuohon samaiseen ystävääni. Kuulin jo joku vuosi sitten, että hän on ottanut elämäänsä huumeet. Tunsin hänet jo entuudestaan, joten en pitänyt häntä niin vaarallisena ja tunteettomana kuin muita käyttäjiä. Uskoin, että hän on erikoistapaus ja muut maailman huumeidenkäyttäjät olivat tuon rankan yleistykseni kaltaisia.

Oli vaikea tutustua häneen ja etenkin hänen elämäntyyliinsä uudestaan. Minä, huumeidenvihaaja, pääsin etuoikeutetusti huumeidenkäyttäjien inside -porukkaan. Minuun luotettiin, koska ystäväni luotti minuun. ”Huumeringissä” oli myös muutama muu nuoruuden aikainen kaverini. Kaikkea minulle ei kuitenkaan kerrottu ja ymmärrän sen täysin. Sain kuulla parhaita pätkiä näiden narkomaanien käyttöhistoriasta ja tällä tavalla he (ehkä tiedostamattaan) yrittivät manipuloida minua ja vaikuttaa arvoihini ja asenteisiini. Minä kuitenkin näin jotain, mille käyttäjät olivat sokeutuneet. Näin selvästi, miten negatiivisesti heidän Elämänsä Rakkaus oli vaikuttanut heihin: masentuneisuutta, muistihäiriöitä, unihäiriöitä, flegmaattisuutta, valehtelua, välinpitämättömyyttä ja syrjäytymistä. He näkivät kannabiksen vain hyvänä, auttavana ja loistavana luonnontuotteena, joka auttoi niiiiiiiin monissa ongelmissa.

Mainitsin kannabiksen heidän Elämänsä Rakkautena, koska sillä tavoin he siihen aineeseen suhtautuivat. Mikään tai kukaan ei päässyt heidän ja kannabiksen väliin. He uskoivat kannabiksesta pelkästään hyvää eivätkä ymmärtäneet tai suostuneet uskomaan mitään huonoa siitä. Jopa siinäkin vaiheessa kun yksi ringin jäsenistä alkoi sekoilemaan ja joutui lopulta katkolle ja mielenterveysosastolle psykoosin takia. He eivät tässäkään tilanteessa syyttäneet huumeita vaan kaveriaan: ”Noh, Jussi on Jussi” (*nimi muutettu*). Ei heillä tullut mieleen sanoa, että ”Noh, huumeet on huumeita”.

Vuoden aikana suhtautumiseni huumeisiin ja niiden käyttäjiin on muuttunut. Narkomaanit ja satunnaiset käyttäjät ovat ihmisiä siinä missä minäkin. Tällä hetkellä ajattelen, että jokainen on riippuvainen jostain. Toiset jäävät koukkuun kahviin, tupakkaan, alkoholiin, sokeriin, nettiin tai esimerkiksi pelaamiseen ja toiset huumeisiin. Mutta ei tämä ”pahe” tee heistä yhtään huonompia ihmisiä. Mutta sivustaseuraajana voin sanoa, että ainakin nämä käyttäjä -ystäväiseni eivät tunnu tietävän ystävyydestä enää paljoakaan. Huumeista on tullut heidän arvoasteikon numero 1. Tällä käytöksellä he loukkaavat toisiaan ja huumeettomia läheisiään toistuvasti. Mutta olen huomannut samaa käytöstä myös itsessäni: olen riippuvainen tupakasta. Pikkusisarukseni eivät tiedä, että poltan enkä haluakkaan heidän tietävän. Joudun kuitenkin jonkunlaiseen paniikkiin kun sisarukseni soittavat, että ovat tulossa kylään. ”Mun on pakko käyä tupakilla eka, en ehi käyä jos ne tulee nyt, haisen sitte ihan tupakille, pitäskö mun sanoa, että oon kipiä??” Monesti olen kohteliaasti ohittanut vanhempieni lapsenvahtipyyntöjä vain ja ainoastaan siksi, että en voisi polttaa lapsia vahtiessa. En voi kun todeta: syytön heittäköön ekan kiven.

Täytyy vielä mainita minun ja ystävieni välisestä suhteesta yksi asia. He tietävät, että en halua käyttää enkä aio käyttää. He eivät ole tähän päivään mennessä kertaakaan edes tarjonneet minulle. He eivät käytä minun nähteni. He myös ainakin pyrkivät olla puhumatta minun kuullen käyttöön liittyvistä asioista. He siis kunnioittavat päätöstäni olla huumeeton. He eivät ole kertaakaan saarnanneet mulle huumeiden ihanuudesta (paitsi ohimennen tarinoidessaan ja jutustellessaan, mutta siis henkilökohtaista saarnaa en ole saanut). Joten olenpa minäkin kunnioittanut heitä: he tietävät suhtautumiseni, mutta en muistuta siitä heille joka kerta. Minäkään en saarnaa heille huumeettomuuden ihanuudesta. Uskon, että jos he haluavat kuulla kantani asioihin, he kysyvät sitä minulta. Jos he haluavat tietää faktoja huumeista, he kysyvät sitä minulta. Toimin YAD:n Street Teamissa ja saatan jakaa heille materiaalia siinä missä muillekin. Facebookissa saatan jakaa huumeisiin liittyviä uutisia, mutta tein sitä jo ennen heidän tapaamistaan.

Olen miettinyt, että onko käytökseni kuitenkaan oikein? Tavallaan annan heille vahvistusta heidän uskoihin: huumeet on ihan ok. Se on mulle (entiselle huumeidenVIHAAJALLE) niin ok juttu, että ei mua haittaa heidän käyttö ja voin olla saman katon alla kuin he. Pitäisikö mun sittenkin saarnata heille vähän enemmän? Tuoda asenteeni enemmän julki? Kertoa heille, että vaikka välitän heistä, en kuitenkaan välitä huumeista? Vai pitäisikö minun kunnioittaa heitä takaisin? Millä tavalla minun edes pitäisi kunnioittaa? Onko nykyinen käytökseni edes kunnioitusta? Olisipa olemassa joku kaikkitietävä kaiffari, jolta voisin saada vastauksen kysymyksiini! Siitä olen kuitenkin varma (ja ylpeä), että en suhtaudu heidän käyttöönsä niin suvaitsevaisesti kuin jotkut muut kavereistani (jopa laittoman suvaitsevaisesti).

– vapaaehtoinen, YAD Street Team –

Huumeiset säkeet

Huumebiisit.fi -sivusto julkaistiin viime syksynä eli vuosi sitten. Tuolloin Helsingin Sanomat kirjoitti sivustosta otsikolla ”Toimivatko viittaukset huumeisiin valistuksena?”. Perinteisessä valistusmielessä sivua ei toki alun perin perustettukaan. Huumebiisit.fi pyrkii olemaan kuin levyhylly, jossa lojuu huumeista kertovia lauluja. Kuka tahansa voi niitä kuunnella ja kuka tahansa voi sinne uusia lauluja lisätä. Sanoituksia voi kommentoida ja pohtia kuinka ne liittyvät huumeisiin. Levyhylly on sikäli neutraali, että siellä ovat sikin sokin niin huumemyönteiset kuin kriittisemminkin huumeita tarkastelevat kappaleet.

Yksi sivuston syntymiseen keskeisesti liittynyt ajatus oli juuri tasapuolisuuden periaate. Omalla tavallaan huumebiisit.fi kuvastaa sitä, millaista huumekeskustelun tulisi YAD:n mielestä olla. Ei osoittelevaa, ei syyttelevää, vaan molempien puolien tasapuolista keskustelua ja toistensa kuuntelemista. Näin päihdepolitiikassakin voidaan tehdä järkeviä ratkaisuja, jotka perustuvat muuhun kuin ennakkoasenteisiin ja ”näinhän täällä on aina tehty” -mentaliteettiin.

Tähän mennessä sivuille on kertynyt yli 900 huumeita liippaavaa kappaletta ja määrä luonnollisesti kasvaa pikku hiljaa. Kappaleet ovat pääsääntöisesti sivustolle rekisteröityneiden käyttäjien lisäämiä. Alkumassa eli ensimmäiset laulut kerättiin YAD Street Teamin voimin keväällä 2011. Viime vuoden lokakuun alusta lähtien sivuilla on tehty yli 55 000 sivulatausta ja kommentteja on jätetty yli 200. Huumebiiseista voi myös keskustella Facebookissa, sinne nostetaan aina silloin tällöin ajankohtaisia tai muuten vain hienoja kappaleita.

Minua itseäni huumeista kertovat laulut ovat kiinnostaneet pitkään (vuonna 2004 kirjoitin niistä jutun silloiseen Eno-lehteen). Historiallisesta perspektiivistä katsoen ne kuvaavat usein hyvin juuri sen hetken huumeilmastoa. Aina lähtien 30-luvun kokaiini-iloitteluista, 60-luvun ”rock, ruoho ja rakkaus” -laulujen kautta 90-luvun antihuumebiiseihin.

Minua koskettavat parhaiten tarinan sisältävät kappaleet. Tällaisista esimerkkinä vaikkapa Neil Youngin ”The Needle and the Damage Done”, Bruce Springsteenin ”Sinaloa Cowboys” ja Jimmy Eat Worldin ”Drugs or Me”.

Kuunnelkaa, keskustelkaa, olkaa ihmisiksi.

– JanneP, YAD ry, projektityöntekijä –

PS. Tähän mennessä kymmenen kuunnelluinta kappaletta Huumebiisit.fi -sivulla ovat olleet:

Jukka Poika – Pekka PL
Ismo Alanko – Extaasiin
6 Feet UG – Vittu mä oon pilvessä
SMC Lähiörotat – SMC Hoodrats
Nine Inch Nails – Hurt
Amy Winehouse – Addicted
Popeda – Huummetta
Ezkimo – Matti ja Maija
Heikki Kuula – Subutexcowboy
Jukka Poika – Älä tyri nyt