Tee se niinku Pekka Hyysalo

Yleensä kaman vetämisestä muodostuu nopeasti ongelmia. Se loppuu kesken tai muu elämä ja ihmiset keskeyttää sitä ikävästi. Pitkään jatkunut käyttö muodostaa toisenlaisia ongelmia. Aikaa on kyllä vetää, mutta kama ei toimi enää niihin juttuihin, mihin on alkanut sitä käyttää. Muutaman vuoden sinnikkään yrittämisen jälkeen tunne on varmistunut sen verran, että ajatus käytön lopettamisesta alkaa kypsymään toiminnaksi. Tässä kohtaa avun pyytäminen voi olla järkevää. Alla kuvailemani tapa toipua päihdeongelmasta tuottaa toivottuja tuloksia, mutta se ei ole mahdollista kaikille, koska kuntien erilaiset lähestymistavat päihdeongelmien hoitoon ja rahatilanne vaikuttavat tilanteeseen.

Jos et saa heti apua, älä lannistu. Jatka yrittämistä. Kun on herännyt halu lopettaa käyttäminen, apu mahdollistuu pikkuhiljaa. Ihannetilanteessa käytön lopettaminen voisi mennä näin:

jos-suhtaudutEnsin menet katkolle pariksi viikoksi. Soitat sosiaalityöntekijälle ja hän järjestää sut katkaisuhoitoasemalle. Voi olla, että katkolla hiukan hikoiluttaa tai on huono olo, mutta oot varmasti kokenut vieroitusoireita aikaisemminkin. Erona on se, että nyt et joudu käymään oloja läpi yksin. Paikalla on työntekijöitä, jotka auttavat sua lopettamaan ja antavat toivoa, kun tuntuu, ettet jaksa enempää. Sun osuus on, että oot siellä katkolla ja et käytä, tapahtuipa mitä tahansa.

Sieltä katkolta pääset suoraan lääkkeettömään huumekuntoutukseen siksi ajaksi kun sä sitä tarvitset. Tämä siksi, että tarvitset jotain työkaluja käyttämisen tilalle ja välimatkaa käyttömaailmaan ja -kavereihin. Aikaisemmin kun oot yrittänyt lopettaa, niin sä olet ajautunut takaisin käyttämään, halusit sitä tai et. Hoidossa opit, että käyttäminen on ollut vain jäävuoren huippu. Sen alle on kätkeytynyt paljon asioita joista et ole aikaisemmin tiennyt, kuten addiktiosairaus. Olet hoitanut sitä käyttämällä ja nyt tuo sairaus vaatii oikeaa hoitoa. Tarkoituksena olisi kokeilla jotain muuta käyttämisen tilalle. Hoidossa saat myös vertaistukea kanssakuntoutujilta sekä erilaisia työkaluja työntekijöiltä. Työkalut tuntuvat usein aluksi typeriltä. Mutta niitä kannattaa kokeilla vaikka vuoden verran. Jos ne eivät toimi, niin sitähän voi aina palata takaisin käyttämiseen. Kokeilemalla et menetä mitään.

Kun katkolla ongelmat olivat enemmän fyysisiä, niin kuntoutuksessa ne ovat henkisiä. Joudut menemään epämukavuusalueelle ja ponnistelemaan näiden uusien työkalujen kanssa. Ne eivät auta heti vaan ajan kanssa. Ero käyttämisessä ja kuntoutumisessa on siinä, että kun käytettäessä mäntä menee pohjaan, tunne muuttuu heti. Kuntoutumisessa joudut harjoittelemaan ensin ja työkalut toimivat vasta pienen ajan jälkeen. Apuna tällä kertaa on toivo, joka on herännyt siitä kun näkee muita ihmisiä, jotka ovat pidemmällä toipumisen tietä. Työkalut alkavat toimia niin kuin ne ovat toimineet muillekin ja ne auttavat sua pääsemään sinne minne olet halunnut. Jos suhtaudut samalla päättäväisyydellä hoitoon, kuin millä olet suhtautunut kaman hankkimiseen, on menestys on taattu. Aikaisempi yksinäisyys ja jatkuva toivottomuus alkavat korvautua toivolla sekä yhteydellä muihin ja ennen kaikkea yhteydellä itseen.

sen-kokeminen

Hoidon loppuessa vastuu toipumisesta sekä opittujen työkalujen soveltamisesta siirtyy enemmän itselle. Käyttäessä mikään ei onnistunut, nyt hyvään pitää totutella. Hankit asunnon ennen hoidon loppua, ehkä uudelta paikkakunnalta. Elämä ilman päihteitä alkaa olla mukavaa: tunteita, joita kemialla tavoittelit, alkaa tulemaan selvin päin. Tietoisuus itsestä ja toiminnastasi lisääntyy. Yhtäkkiä tajuat, että sun elämäsi vaikein asia, kaikki kärsimys ja vuosien ahdistus, on muuttunut voimavaraksi. Sun sisäinen Pekka Hyysalo on herännyt, oot vaan painanut menemään ja selviytynyt. Sen kokeminen, kun kuoleman partaalta saakin uuden tilaisuuden elää, aiheuttaa sellaisen kiitollisuuden ja näkökulman elämään, että harvalla sellaista on.

Yhtäkkiä sulla onkin tavoitteita ja kokemuksia että onnistut. Voit alkaa miettiä mitä kaikkea ehdit arjessa tekemään, mistä asioista haluat elämäsi koostuvan. Se on aikamoinen muutos, kun aikaisemmin et oikein uskaltanut odottaa mitään. Sun ystävyyssuhteet eivät enää perustu siihen kuka hyötyy mitäkin. Voit olla oma itsesi. Alat luottamaan. Jossain vaiheessa elämääsi astuu tyttö- tai poikaystävä. Monet ehdottavat, että parempi aloittaa suhde vasta kun on opetellut kasvin tai lemmikin kanssa, mutta harvahan näin tekee.

Kasvaminen ei lopu hoitoon, ehei, siinä kohtaa kuvioihin tulee vertaistukiryhmät. Rajattoman toivon ja kokemuksen yhteisö, mistä voit hakea toivoa ja tukea missä tahansa elämän vaiheessa. Ja se toimii, voi pojat. Äärettömän ahdistuksen ja toivottomuuden suosta oletkin yhtäkkiä kompuroinut paikkaan missä on toimivia ratkaisuja. Ratkaisuja sellaisiin asioihin, joita et ole edes osannut vielä kysyä. Voi olla, että hoidon jälkeen siitä tulee perusta, kivijalka ja voimavara mistä ammentaa kaikkeen elämässäsi tapahtuvaan. Tai löydät jonkin toisen sulle toimivan tavan. Tyyli on vapaa, tavoite on sama: olla onnellinen. Tukipalveluita löytyy arjesta selviämiseen selvin päin, työ- tai koulutuspaikan löytymiseen tai velkakierteen lopettamiseen. Ongelmiin on olemassa ratkaisuja. Mahdollisuudet ovat samat kuin kenellä tahansa muullakin elämässä. Voit matkustella, harrastaa, käydä keikoilla, lähteä mökille, osallistua festareille, opiskella, käydä töissä, saada elämyksiä ja kokemuksia, sisältöä elämääsi.

Tähän uuteen vapauteen liittyy vastuu. Käyttäminen ei ole vapautta. Mahdollisuus tehdä valinta, käyttääkö tänään, on vapautta. Sisäinen kasvu tuo mahdolliseksi ulkoisesta nauttimisen. Kasvuun tarvitset työkaluja. Toisin toimimiseen, oli säätila ulkona tai sisällä mikä hyvänsä. Ulkoisen ja sisäisen todellisuuden kohtaaminen vaatii työskentelyä ja se työskentely tarkoittaa itsestään vastuun ottamista. Tämä mahdollistaa tietoisuuden lisääntymisen itsestä ja omasta toiminnasta. Miten mikään voi muuttua, jos et saa uusia työkaluja vanhojen tilalle?

Tätä on toipuminen.

                                                                                                                                                Ville Nieminen, EXP2-hanke, YAD ry

Miksi se kokemusasiantuntijuus on tärkeää?

Kokemusasiantuntijoita koulutetaan ja kokemustietoa hyödynnetään Suomessa yhä enemmän – hyvä, hyvä! Kokemusasiantuntijat pystyvät tarjoamaan jotain, mitä tarvitsemme ammatillisen asiantuntemuksen rinnalle.varjot

Tiivistetysti kokemusasiantuntijuudesta on hyötyä esimerkiksi:

  • Toiminnan laadun kehittämisessä
  • ”Tulkkina” asiakkaan ja ammattilaisen välillä
  • Ilmiöiden ymmärtämisessä inhimillisemmin, konkreettisemmin ja monipuolisemmin
  • Palveluihin hakeutumisen kynnystä madaltamassa
  • Tukiryhmien vetäjänä vertaistietoa ja –tukea tarjoamassa
  • Tukemassa kokemusasiantuntijoiden toipumisessa ja toimijuuden kehittymisessä
  • Vaikuttamassa asenneilmapiiriin laajemmin

lainausKokemusasiantuntijuus saattaa kuulostaa osalle toipujista pelottavalle ja kaukaiselle. Lopulta siinä kuitenkin on kyse mielestäni siitä, että nostetaan kohtaamistyössä ihmisyys taas tärkeimmäksi asiaksi. Ollaan ihmisiä ihmisille. Puhutaan asioista niiden oikeilla nimillä. Ei puhuta ilmiöiden ymmärtämisestä inhimillisemmin ja konkreettisemmin, vaan puhutaan ihmisen ymmärtämisestä ja pienistäkin arjen teoista. Kokemusasiantuntijat ovat herättäneet itseni tajuamaan, miten vaikeaa kieltä puhun. He ovat hyviä kääntäjiä jargonista/ diipadaapakielestä takaisin ihmiskieleen. Näin muutamia hyvyyksiä mainitakseni :).

Vertaistuessa on voimaa. Aina ei tarvita käytännön ratkaisuja, vaan helpotusta tuo jo se, että toinen on kokenut samaa. Vertaistuki tarjoaa toivoa. Itse olen oppinut myötätuntoisempaa suhdetta itseeni sen kautta, miten olen kuullut kokemusasiantuntijoiden puhuvan toisilleen.expa_logo

Kokemusasiantuntijat ovat tärkeitä <3

– toivottavasti pian monille muillekin kuin meille

– Susanna EXPAsta

Savusaunassa autetaan välttämään kannabikseen liittyviä riskejä!

savusauna-viikko19-banneri

Kuten otsikko antaa ymmärtää, tämä kirjoitus on suunnattu etenkin kannabista käyttäville lukijoille. YAD haluaa tukea käyttäjiä havaitsemaan, hallitsemaan ja vähentämään käytöstä aiheutuvia haittoja. Tämä edellyttää monipuolista näkemystä, ja haittojen lisäksi on ymmärrettävä huomioida myös hyödyt. Haitoista on perinteisesti ollut sallitumpaa puhua kuin hyödyistä, koska haitoista puhuminen on yhdistetty valistukseen ja raittiuden edistämiseen, kun taas hyödyistä puhuminen on nähty jopa käyttöön yllyttämisenä – ei vähiten siksi, että hyödyistä suurimpaan ääneen puhuvat sortuvat monesti melko yksipuoliseen hehkutukseen.

Näkisin kuitenkin, että ellei hyödyistä voi puhua, on puhe haitoistakin vajavaista; nimenomaan käytöstä koetut hyödyt ovat se tekijä, joka saa käyttämään kannabista uudestaan. Ilman hyötyjä ei olisi riippuvuutta, koska kukapa haluaisi kokeilla jo hyödyttömäksi havaitsemaansa asiaa uudestaan. Koetut hyödyt ovat siis myös niitä asioita, joita käytön lopettaakseen täytyy opetella löytämään jostakin muualta, oli se muu sitten liikunta tai intohimoinen pitsinnypläysharrastus. Ellei hyödyistä saa puhua, tätä vaihtoehtoisten asioiden opetteluakaan tuskin tapahtuu. Keskustelukulttuurin on avauduttava, sillä kaikenlainen sensaatiohakuisuus ja leimaaminen heikentävät keskustelun laatua.

Kannabiksen haitoista on perinteisesti saanut puhua aika vapaasti, kunhan ne on käsittänyt aineesta itsestään johtuviksi eikä ole korostanut niiden yhteyttä lakiin ja yhteiskunnan asenteisiin. Toisin sanoen terveyshaitoista puhuminen ja niiden vähentämiseen pyrkiminen on ollut suotavaa, mutta esimerkiksi käyttäjiä syrjäyttävien rangaistuskäytäntöjen kritisoiminen on leimattu jopa käytön puolesta puhumiseksi. Sosiaaliset riskit kuitenkin lisäävät osaltaan käytön haitallisuutta ja ovat jollain tapaa käyttäjän elämässä läsnä, halusi hän sitä tai ei. Kukaan meistä ei voi olla täysin välittämättä siitä, mitä muut ihmiset hänestä ajattelevat ja miten ympäröivä yhteiskunta hänen toimintaansa suhtautuu, varsinkaan jos unelmien työ- tai opiskelupaikka jää haaveeksi rekisterimerkintöjen takia. Siksi myös kiinnijäämisriskin ja muiden sosiaalisten haittojen vähentämisestä täytyy saada puhua ilman, että leimataan käyttöön yllyttäjäksi.

Vanhassa vitsissä huumeongelmaisella on omasta mielestään huumeongelma vain, jos huumeet loppuvat kesken. Näinhän käy myös silloin, kun jää kiinni, ja silloin ilmaantuu yleensä muitakin ongelmia. Nämäkin ongelmat liittyvät kiinteästi huumeisiin, vaikka eivät aiheudukaan aineesta itsestään. Terveyshaittoja ja sosiaalisia riskejä yhdistää kuitenkin se, että molempia voi ennaltaehkäistä käyttöään säätelemällä. YAD kannattaa kannabislainsäädännön kohtuullistamista siten, että kannabiksen käyttö ja vähäinen omaan käyttöön tarkoitettu kotikasvatus ja hallussapito jätettäisiin rankaisematta. Sitä odotellessa suosimme avointa keskustelua kaikkien kannabiksen käyttöön liittyvien riskien vähentämisessä. Ei ole yhdentekevää, mitä, miten, missä ja milloin pajautat! Kannattaa keskustella toisten käyttäjien kanssa siitä, miten voit omalla toiminnallasi välttää ikävyyksiä.

Päihdelinkin foorumin Savusauna lämpiää taas viikolla 19 eli 4.–10.5. jolloin teemana on kannabiksen riskien vähentäminen. Tämänkertaisella teemaviikolla lauteille ei ole kutsuttu erillistä asiantuntijavierasta, vaan asiantuntijoina toimivat YAD:n kouluttamat vertaisneuvojat eli Myssyryhmä. Vertaisneuvojissa on niin päihde- kuin lääkekäyttäjiä sekä myös yksi entinen käyttäjä, eivätkä he edusta Savusaunassa YAD:ia vaan itseään ja omia mielipiteitään. Myssyryhmäläisiltä kannattaa kysyä käytännön teoista, joilla voi vähentää kannabiksen käyttöön liittyviä riskejä, liittyivätpä riskit sitten terveyteen tai käytön paljastumiseen. Toivomme Savusaunaan monipuolista keskustelua haittojen vähentämisestä. Kysymyksiä vertaisneuvojille voi esittää Savusaunassa viikolla 19 ja jo etukäteen täällä.

– Juuso Armila, Kokemusasiantuntijuus ehkäisevässä huumetyössä -projektityöntekijä, YAD ry

 Savusaunan mainos:

savusauna-viikko19-mainos

Mitä sitten kun haluaa lopettaa?

Ajatuksena se on hyvin yksinkertainen: ei vaan enää ota, hankkii ehkä työpaikan ja ryhdistäytyy. Käytön alussa en sitä tietenkään edes halunnut, lopussa sitten en enää osannut. Olin yrittänyt lopettaa viimeiset pari vuotta kaman käyttämisen itse, huonolla menestyksellä. Yritin vähentää: vetää vain tiettyinä päivinä, vieroittautua yhdestä päihteestä toisella ja pidättäytyä tahdon voimalla. Hetkellisesti pystyin pidättäytymään subutexista amfetamiinin avulla, kesän ajaksi. Syksyllä kuitenkin jatkoin ja silloin lisäksi meni myös paljon amfetamiinia.

sitaattiNykyään ymmärrän, että yritin päästä kuopastani kaivamalla, vaikka olisin tarvinnut työkaluja rakentaakseni itselleni tikkaat. Kuoppa, joka oli joskus tarjonnut suojaa, olikin muodostunut ansaksi. Tunsin yhden ihmisen, joka oli lopettanut mutta palannut kuitenkin käyttämään. Vetokaverit ympärillä eivät kannustaneet muutokseen. Ensimmäinen yritykseni lopettaa kaivaminen oli hakeutuminen katkaisuhoitoasemalle. Päädyin kuitenkin muutaman päivän sisällä takaisin vetämään. Käyttämättä oleminen oli vaikeaa. Tätä jatkui jonkin aikaa. Tein valintaa käyttämisen ja lopettamisen välillä. Viimeisellä kerralla katkaisussa ollessani sain sosiaalityöntekijäni kautta maksusitoumuksen jatkohoitoon.

Päästessäni hoitoon olin henkisesti ja fyysisesti loppu. Olin valmis kokeilemaan kaikkea mitä siellä ehdotettiin. Ohjaajista monilla oli oma kokemus huumeidenkäytöstä ja sitä kautta ensimmäistä kertaa aloin saada työkaluja selvin päin pysymiseen. Hoito perustui osittain liikunnallisuuteen, mikä oli vedonnut muhun kun katkolla ensimmäisen kerran kuulin Villa Hockeysta. Siellä opeteltiin myös arjen perusasioita: vuorokausirytmiä, hygieniaa, siivousta, omien asioiden hoitamista (asunnon järjestäminen, velat), pitämään itsestä fyysisesti huolta, tekemään ruokaa ja syömään säännöllisesti.

Käytön lopettamisen kannalta yhteisöhoidon tärkein elementti mielestäni oli kuitenkin vertaistuen lisäksi se, että siellä pureuduttiin syihin käyttämisen takana ja opeteltiin toimimaan toisella tapaa kuin aikaisemmin. Lääkkeetön ympäristö mahdollisti jonkin uuden näkökulman syntymisen. Päivät koostuivat osittain hoitoryhmistä, joissa opeteltiin asioita päihdeongelman takana . En ollut aikaisemmin kuullut addiktiosta tai ymmärtänyt, että ehkä ongelmani johtuivatkin siitä, että vedän koko ajan päihteitä. En ollut myöskään tietoinen, että on ihmisiä jotka ovat käyttäneet ja elävät nyt hyvää elämää selvin päin.

Päivä aloitettiin ja lopetettiin keskusteluringillä. Hoidossa oli ihmisiä eri vaiheissa, joten pidempään hoidossa olleet pystyivät ottamaan vastaan uudet ja jakamaan kokemustaan, mitä olivat itse hoidon aikana saaneet. Sain kuukausi kerrallaan maksusitoumuksia hoitoon. Sosiaalityöntekijäni sanoi kuitenkin, että voin rauhassa keskittyä ongelmaani eli en joutunut stressaamaan joka kuukausi, että saanko vielä jatkaa kuntoutumista. Olin yhteensä 6 kuukautta Villa Hockeyssa. Olin onnekas, että paikkakunnaltani sai noin pitkät maksut hoitoon, kun useammista saa vain 1-3 kuukauden hoitojakson. Se on aika vähän, jos takana on vaikka 12 vuoden huumeiden käyttö. Moni myös ehtii kuolla käyttämiseen, koska ei löydä avun piiriin tai saa asianmukaista hoitoa.

Itselläni lopettaminen oli hidas ja monimutkainen prosessi. Toipumismatkani alkaminen vaati sen, että pääsin turvalliseen huumeettomaan ympäristöön, pois vanhoista kuvioista ja että kaikki kemia laskettiin alas. Akuutit fyysiset vieroitusoireet menivät ohi kuukaudessa. Kun olin selvin päin ensimmäistä kertaa moneen vuoteen, huomasin, että olin aika sekaisin: kaikki inkkarit eivät olleetkaan enää kanootissa niin sanotusti :-). Silloin ei kyllä hymyilyttänyt. Koin paljon poissaolohetkiä jolloin en ollut todellisuudessa kiinni. Tuijottelin vain kattoa tai maata. Päässäni kävi kova kuhina, analysoin ja keskustelin itsekseni ajatuksissani, ulos vain ei tullut mitään, en kyennyt keskustelemaan tai katsomaan ketään silmiin. Mitään tunnetiloja ei ollut, olin kuin tyhjä kuori. Palautuminen todellisuuteen tuli pikkuhiljaa, päähäni katoaminen oli varmaan mieleni keino suojella itseään.Opettelin puhumaan muille.

kadet levallaanMyös tunteeni alkoivat palaamaan asteittain. Aluksi käsittelin niitä liikunnan avulla, sitten opettelin ilmaisemaan itseäni. Opettelin ottamaan vastuuta ja pitämään itsestäni ja asioista huolta – asioita, jotka tavallinen ihminen opettelee jo nuoruudessaan. Kasvamaan aikuiseksi. Turvaverkon rakentaminen uudelle paikkakunnalle, tukitoimenpiteiden kuten työkokeilun ja asunnon järjestäminen vei aikaa. Aika lailla kaikki mitä olin aikasemmin tehnyt piti opetella tekemään toisella tavalla. Sellainen elämänmuutos on aika mahdoton toteuttaa kuukaudessa tai kahdessa, tai ilman asianmukaista hoitoa.

Nyt mulla on neljäs vuosi päihteettä. Nykyään ylläpidän päihteettömyyttäni vertaistuen avulla. Olen saanut työkaluja joita voin soveltaa elämääni jotta pysyn selvin päin ja sen kautta on seurannut paljon hyvää. Saan elää tänä päivänä sellaista elämää, josta nautin. Olen töissä ja opiskelen, vietän rauhallista elämää asustellen yhdessä kumppanini kanssa. Pääsin velkajärjestelyyn, saan luottotietoni parin vuoden päästä takaisin. Elämässäni on hyviä ihmissuhteita.

Suurimpana asiana kuitenkin pidän sitä, mitä on tapahtunut sisällä. Mun ei tarvitse käyttää enää jos en halua. Olen oppinut käsittelemään omia fiiliksiä ilman päihteitä ja hyväksyn paremmin itseni sellaisena kuin olen. Musta se on todellista vapautta. Kunpa kaikilla olisi siihen mahdollisuus.

– anonyymi toipunut

PS. Käy allekirjoittamassa adressi nuorten huumekuntoutujien maksusitoumusten pidentämiseksi.

”Tänään minun ei tarvitse käyttää”

YAD:n tiloissa Jyväskylässä ja Tampereella kokoontuu viikoittain Nimettömien Narkomaanien (NA) vertaistukiryhmiä. Todettakoon heti näin alkuun, että NA-ryhmät eivät kuulu YAD:n toiminnan piiriin, vaan ovat täysin itsenäisiä. YAD ainoastaan tarjoaa tilat ryhmien käyttöön.
NA:n toiminta perustuu vertaistukeen. Ryhmäläiset auttavat toisiaan pysymään puhtaana huumeiden käytöstä. NA:ssa huume-termin alle luokitellaan myös alkoholi. Ryhmissä käsitellään addiktion tuomia ongelmia paljon syvemmin kuin pelkästään huumeidenkäytön osalta. Huumeongelma on ollut varmastikin kaikille NA:n jäsenille se ilmeisin addiktiosairauden ilmenemismuoto, mutta sairaus aiheuttaa yleensä ongelmia lähes kaikilla elämän osa-alueilla. Addiktiosta puhutaan tunne-elämän sairautena, joka on saattanut hyvinkin olla olemassa jo ennen huumekierteen alkua.

Historian ensimmäinen NA-ryhmä pidettiin New Yorkissa 1948. Suomessa NA aloitti toimintansa 1985. Säännöllistä toiminta on ollut vuodesta 1988 lähtien. Suomessa pidetään tällä hetkellä noin 130 kokousta viikossa noin 50 eri paikkakunnalla.

NA:ssa sovelletaan AA:n (Nimettömät Alkoholistit) kehittämää 12 askeleen toipumisohjelmaa. NA-kirjallisuus oli pitkään hyvinkin suoraan AA:lta lainattua, vain sana alkoholisti oli korvattu addiktilla. NA:n kasvaessa omaa kirjallisuutta on alkanut kertyä yhä enemmän.

NA on matalan kynnyksen vertaistukimuoto. Kokouksissa ei ole mukana koulutettuja alan ammattilaisia eikä toimintaan liity mitään velvoitteita tai pakkoja. Ainoa pääsyvaatimus on halu lopettaa käyttäminen.

Olen itse ollut nyt muutaman vuoden puhtaana huumeista. Voisi sanoa, että koko tämän hetkisen elämäni perusta on valettu NA:ssa. Kuulin NA:sta ensimmäisen kerran kaverilta, joka oli ollut kuukauden käyttämättä ryhmien avulla. Itse olin silloin vielä sellaisessa tilassa, että en kokenut moisten ryhmien olevan ollenkaan minua varten. Saatoin jopa hieman naureskella koko ajatukselle. Todellisuudessa olin jo henkisesti aivan loppu, mutta pakkomielle käyttää huumeita oli niin kova, etten voinut kuvitellakaan lopettavani, en koskaan. Eräänä niistä monista tuskan täyttämistä aamuista, jolloin huumeet olivat taas loppu eikä missään ollut mitään järkeä, minussa heräsi halu päästä eroon siitä paskasta. On vaikea sanoa, mistä tämä halu yhtä äkkiä syntyi. Yksi tekijä oli varmastikin se, että olin nähnyt tuon NA:ssa käyvän kaverini elävän ilman huumeita. Muita vastaavia tapauksia en ollut koskaan tavannut. Soitin tälle kaverille ja kysyin milloin seuraava ryhmä kokoontuisi. Seuraavana päivänä istuin ryhmässä.

Ensimmäinen ryhmäkokemukseni oli vaikuttava. Oli käsittämätöntä nähdä toistakymmentä entistä huumeiden käyttäjää, joista enemmistö selvästi nautti elämästään selvin päin. Jotkut olivat olleet vuosia puhtaana, mikä vaikutti yhdeltä maailman mystisimmistä taikatempuista. Oli vaikea uskoa jonkun olevan entinen käyttäjä ja nauttivan olostaan. Tunsin olevani oikeassa paikassa. Ensimmäistä kertaa sain lähes koko elämäni ajan minua vaivanneelle tuskaisuudelle nimen. Se oli vapauttava tunne. Jo vuosia ennen kuin aloin käyttää huumeita, olin ollut hyvin ahdistunut ja herkkä ihminen, jolla oli vahva taipumus erilaisiin riippuvuuksiin. Tuossa ensimmäisessä ryhmässä sain tietää olevani addikti.

Aloin käymään säännöllisesti ryhmissä oppien ymmärtämään tapaani kokea maailma. Pysyin alkuun kymmenisen kuukautta kuivilla. Sitten retkahdin. Se on ainoa kerta, kun olen lähtenyt uudestaan kokeilemaan, että olisikohan jonkinlainen päihteiden käyttö vielä kohdallani mahdollista. Ajattelin kokeilla sellaista kohtuullista kaljan litkimistä aina välillä viikonloppuisin. Ei mitään kovempaa. Kokeilusta kehkeytyi kohtuullisen painajaismaiset kolme kuukautta. Jäin oikeastaan heti kättelyssä uudestaan koukkuun sekakäytön ihmeelliseen maailmaan. Kun tajusin tehneeni hieman väärän valinnan, oli jo myöhäistä kääntää kelkka ympäri. Siinä sitä sitten painettiin menemään sekavassa tilassa tiedostaen jokaisena hetkenä, kun ajatus vähänkään kulki, että en kykene samanaikaisesti elämään millään tapaa mielekästä elämää JA käyttämään huumeita. Mahdoton yhtälö. Kolmen kuukauden sekoilun jälkeen kaikki päättyi itsemurhayritykseen. En oikein muutakaan enää keksinyt. Onneksi yritys jäi sopivan vajaaksi. Tämä tilanne oli selvä käännekohta elämässäni. Koin sairaalassa jonkinlaisen ahaa-elämyksen, että nyt olisi vielä yksi mahdollisuus tarjolla, yksi lisäelämä. Vielä ei tarvitse tulla game over välkkymään ruutuun.

Sairaalasta päästyäni painelin heti seuraavaan NA-ryhmään, koska tiesin saavani sieltä tarvitsemani avun. Sillä tiellä olen edelleen. Retkahdus oli kohdallani, niin kuin on monen muunkin kohdalla ollut, vahvistava kokemus. Se vahvisti entisestään käsitystäni addiktion luonteesta ja omasta kyvyttömyydestäni hallita huumeiden käyttöä. Valinta huumeiden käytön suhteen on minulle tänä päivänä suora valinta elämän ja kuoleman välillä. Kuulostaa dramaattiselta, mutta näin se on. Ymmärrettyäni tämän syvemmällä tasolla minun on ollut helppo tehdä valinta.

Isoin asia, mitä olen NA: n kautta saanut, on totta kai vapaus huumeista ja käyttämisen pakkomielteestä. Sen lisäksi olen saanut paljon välttämättömiä työkaluja elämän haasteista selviämiseen addiktina. Olen oppinut tuntemaan itseni ja saanut voimia lähteä rakentamaan elämää eteenpäin. Yksi tärkeä NA:ssa oppimani asia on se, että pelot haihtuvat parhaiten kohtaamalla ne, vaikka se ei kovin miellyttävää koskaan ole ollutkaan. Kärsin pitkään huumeiden käytön lopettamisen jälkeen kovista pelko- ja ahdistustiloista. Ne ovat kuitenkin helpottaneet ajan kanssa, kun olen konkreettisesti alkanut työskennellä asian eteen.

Toipuminen päihdeongelmasta vaatii paljon. Elämä selvin päin, varsinkin alkuun, oli toisinaan hyvinkin tuskaista. Elämä piti oppia ottamaan vastaan sellaisena kuin se tulee vastaan. Etenkin erilaisten tunteiden kohtaaminen oli hankalaa. Niistä oli vieraantunut aika lailla käyttöaikana. NA-ohjelma on ollut minulle elämään opettelemisen ohjelma. Mitä enemmän olen saanut elämääni sisältöä, sitä enemmän olen löytänyt tahoja, joiden kautta opetella elämistä ja saada uusia ja vahvistavia kokemuksia.

NA:n avulla rakentuneen perustan päälle olen saanut kyhättyä elämisen arvoisen tilan. Olen saanut työkyvyn takaisin, mikä on mahdollistanut elämän sisällön monipuolistamisen työllä ja opiskelulla. Olen päässyt monen vuoden tauon jälkeen kiinni niihin harrastuksiin, jotka olivat iso osa elämääni ennen huumekierrettä. Itse asiassa on aika omituista huomata, että olen saanut elämääni oikeastaan kaikki ne asiat, mistä haaveilin lopetettuani käyttämisen.

En tule koskaan olemaan sataprosenttisen vapaa menneisyydestäni. Minulla tulee ehkä aina olemaan jollain lailla häiritseviä pakkomielteitä. Se ei haittaa. Niiden kanssa pystyy elämään. Tärkeintä on, että käyttämisen pakkomielle on poissa ja pystyn enimmäkseen nauttimaan elämästä. Päihdeongelmasta toipumisen tie on elämän mittainen. Toipumista tapahtuu asteittain aikataululla, jota minä en päätä. Tänään minun ei tarvitse käyttää. Se on pääasia, joka mahdollistaa kaiken muun. Minun kohdallani vertaistuen merkitys on ollut valtava tässä kehitysprosessissa. En voi liikaa puhua sen puolesta. En osaa edelleenkään sanoa miksi se toimii. Olen analysoinut sitä paljon, mutta enää en jaksa leikkiä tutkijaa. Minun ei tarvitse tietää. Minulle riittää, että se toimii. NA ei ole ainoa ratkaisu huumeongelmaan. Jokainen ihminen on yksilö ja tarvitsee itselleen sopivan ratkaisumallin. Jos jollain on huumeongelma ja haluaa siihen apua, suosittelen kokeilemaan NA-ryhmiä. Ei siinä ainakaan mitään voi menettää, mutta paljon voi saada.

Lisätietoja NA:n toiminnasta heidän nettisivuiltaan.

– Nimetön Addikti –