Vapaaehtoistyö järjestössä

Noin niinkun teknisesti järjestön perustamiseen tarvitaan joukko ihmisiä (pienikin joukko riittää), lain vaatimat paperit ja rekisteröinti. Tarvitaan myös syy, miksi halutaan järjestö perustaa, jokin yhdistävä tekijä. Porukan yhdessä pitävä tekijä saattaa olla sitten jotain muuta, kuin syy, miksi järjestö on perustettu. Ja tämä on mielenkiintoista.

Mietin millä sanalla meitä yadilaisia haluaisin kuvata. Se on rohkeus. YADilaiset ovat rohkeita.

infopisteeltaEi ole helppo lähteä kotoa, matkustaa ensin sovitulle kohtauspaikalle ja hypätä pikkubussin kyytiin vieraiden ihmisten sekaan määränpäänä festarityö. Sovittaa ajatuksensa ja olemisensa 7 muun henkilön kanssa, uskaltaa sanoa omat mielipiteensä ja hyväksyä muiden. Sopia viikonvaihteen ruoista kaikkia tyydyttävästi ja nukkua vieraiden kanssa ahtaasti. Jakaa työvuorot, sadetakit, ruokatermokset ja vielä omat mielipiteetkin. (Unohtamatta, että tämän lisäksi agendalla on tehdä vuorovaikutuksellista, tuloksellista ja arvioitavissa olevaa ehkäisevää päihdetyötä.) Jokaisella festarireissulla jokainen osallistuja joutuu luopumaan jostain omastaan hetkellisesti yhteisen hyvän ylläpitämiseksi. Joskus se on pissatauko tai töräys hammastahnaa, joskus halu sanoa viimeinen sana tai lempibändin keikka. Yleensä festareilta palannut yadilainen haluaa vain nukkua ja olla puhumatta kenellekään vähään aikaan mitään.

Ei ole myöskään helppoa lähteä pitämään päihdekasvatustunteja yläkouluikäisille. Mahdollisuus siihen, että tietosi tai kokemuksesi kyseenalaistetaan, kuulijakunta tekee omiaan tai lyö homman leikiksi on olemassa. Jännitys esiintymisestä kalvaa edellisyön unta, päihdekasvattajaparikin on vieras ja opettajanhuoneessa ennen sessiota tarjotut kahvit lisäävät mielikuvaasi siitä, että saatatte olla eri linjoilla opettajan kanssa.

Luottamushenkilötkään eivät pääse helpolla. Yhdistys on valtakunnallinen ja isohko toimija. Mielipiteitämme arvostetaan ja niitä kysytään usein. YAD on jäsenjärjestö ja kokoaa jäsenistön mielipiteet kannanotoiksi ja linjauksiksi myös ajankohtaisista asioista. Näiden takana on seisottava ja niiden on oltava hyvin perusteltuja ideologiaa unohtamatta.paikkarilaisiaHelppoa ei ole paikallisosaston toimintakaan. Anomus- ja arviointikaavakkeiden täyttäminen, rekisterien ylläpitäminen ja toiminnan suunnitteleminen voivat olla joskus yksinäistä puuhaa. Toiminnasta vastaavat ottavat riskin siitä, että järjestetty toiminta ei kiinnostakaan kaikkia.  Iloiset viestinvaihtelut somessa eivät realisoidu kaikkien lupaamina vastuunkantamisina. Vapaan tekemisen tuottaminen ryhmällä tuo omat mahdollisuutensa, mutta myös haasteensa. Kunnissa paikallisella tasolla päihdekasvatuksesta ollaan montaa mieltä. Vaatii rohkeutta puolustaa YADin linjaa tehdä päihdetyötä.

Kuulostaa raskaalta, mutta näistä huolimatta rohkeutta on vuodesta 1988 riittänyt.liisan-sitaatti

Vuodesta toiseen joukko yadilaisia lähtee festarityöhön ja palaute festarikävijöiltä ja yadilaisilta on toiminnasta ylistävää. Tiivis ja hektinen viikonloppu mahdollistaa uusiin ihmisiin tutustumisen oivallisella tavalla. Tuloksena on tullut kaikkea FB-kaveruuden ja avioliittojen väliltä. Ajoittain karutkin olosuhteet luovat pärjäämisen ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Infopisteillä kävijöille halutaan tarjota parasta ja vapaaehtoisia kiinnostaa kartuttaa tietotaitojaan talven aikana seuraavia festareita varten.

Joukko yadilaisia haluaa tehdä päihdekasvatus- ja kokemusasiantuntijakeikkoja, koska huomaa niistä olevan hyötyä. Moni nuori uskaltaa kysyä yadilaiselta jotain omaan elämään liittyvää, mitä ei ole ennen uskaltanut tai saa uudenlaisen näkökulman vaikka siitä, mihin kaikkeen käyttö vaikuttaa. Se on harvinainen paikka missä mitä vaan huumeisiin liittyvää saa kysyä ja siihen pyritään vastaamaan. Opettajat ja ohjaajat pyytävät uudestaan vierailulle.

paikkari-variesteYADissa altistuu halulle opiskella alaa ja paikallisosastotyö on mahdollisuus kokeilla vahvuuksiaan vaikka ohjaajana. Paikallisosastoissa kokeillaan myös loputtomasti uusia juttuja. Tulisiko sinun itseksesi välttämättä lähdettyä tankotanssiin, mindfullnesia oppimaan, telttailemaan talvella, tutustumaan ulkomaille päihdetyöhön, vierailulle yhteisöhoitopaikkaan, järjestetämään rokkikeikkaa tai vaikka lorottamaan yhdistyksen logoa lumihankeen. Porukassa tämä kaikki on mahdollista. Helposti.

Listatut syyt eivät vielä kerro koko totuutta YADista, eikä syytä siihen miksi porukka pysyy kasassa. Yadilaiset näyttävät onnellisilta, antavat ylistävää palautetta YADista, saapuvat yhä uudelleen mukaan ja suosittelevat hommaa muillekin. Meillä on yhteinen juttu, jota on kuitenkin hankala tätä paremmin sanoittaa. Se ei ole salaisuus, sen voi kokea tulemalla mukaan. Osallistua voit joka päivä (addikti) tai vain vaikka kerran vuodessa. Jokaisella hetkellä on merkitystä.

T: Yadilainen Hanna Lamberg, ehkäisevän huumetyön suunnittelija, sijoituspaikkana Jyväskylä, Lutakko

Tulee rohkeuden lisäksi mieleen toinen kuvaava sanapari ja se on ”terve hulluus”. Mutta ehkä se on niitä asioita, mitä pitää sitten itse kokea.

Hyvää vapaaehtoisten päivää

Tänään (4.12.) vietetään vapaaehtoisten päivää. Koko järjestöpuoli nojaa toimintansa vahvasti vapaaehtoisiin ja heidän käyttämään aikaansa. Tänään voisi olla hyvä päivä kiittää heitä vielä kerran. Harva vapaaehtoinen kuitenkaan saa työstään liikaa kiitosta. Muutama kuukausi sitten Presidentti Sauli Niinistökin muistutti vapaaehtoistyön tärkeydestä.

Itse vapaaehtoistyö on edelleenkin jonkinlaisessa muutostilassa. Perinteinen järjestöihin kuuluminen ei ole yhtä suosittua kuin joskus aiemmin. Erityisesti nuorten kohdalla järjestöihin kuuluminen ei tunnu tällä hetkellä trendikkäältä tavalta vaikuttaa tai kuluttaa vapaa-aikaa. Urheiluseurat pystyvät edelleen saamaan nuoria jäseniä joukkoonsa, mutta monet muut vapaaehtoisjärjestöt kamppailevat alenevien jäsenmäärien kanssa.

Toisaalta nuoret tuntuvat tekevän entistä enemmän ”epävirallista” vapaaehtoistyötä osallistuen yksittäisiin tempauksiin ja toimien esimerkiksi virtuaalivapaaehtoisina. Mitä muuta kuin vapaaehtoisuutta on esimerkiksi ylläpitää erilaisia nettisivuja, tietokantoja, keskustelufoorumeita tai sosiaalisen median kohtaamispaikkoja internetissä? Toivottavasti seuraava nuorten vapaa-aikatutkimus valottaa tällaisten uusien vapaaehtoistyön muotojen määrällistä suosiota.

Vapaaehtoisjärjestöille tämä on tuonut haasteen. Monet järjestöt ovat ottaneet käyttöön erilaisia verkkosovelluksia, joilla hallinnoivat ja organisoivat vapaaehtoistyötä. Moneen vapaaehtoistyöhön ilmoittaudutaan verkossa, vaikka itse toiminta tapahtuisikin ihan ihmisten ilmoilla. Yhteydenpitoon käytetään enenevissä määrin sosiaalista mediaa. Markkinointi ja uusien jäsenten rekrytoiminen tapahtuu myös yhä useammin verkossa.

YAD:n kohdalla tähän vapaaehtoistyön muutoksen haasteeseen on pyritty vastaamaan Street Teamillä, jonka toimintaa hallinnoidaan puhtaasti verkon välityksellä. Tiimiläiset toimivat joko yksittäisinä vapaaehtoisina ympäri Suomea tai touhuavat kavereidensa kanssa. Itse vapaaehtoistoiminta tapahtuu niin kaduilla, kotona, nuorisotaloilla kuin verkossakin. YAD Street Teamin toiminta-ajatus on: ”Voit tehdä huumeiden vastaista vapaaehtoistyötä silloin kun haluat, siellä missä haluat, juuri sen verran kun haluat ja valita vielä, millaista työtä haluat tehdä”.

YAD Street Team on toisin sanoen matalan kynnyksen vapaaehtoistyötä. Se ei vaadi jäsenmaksuja, ei edes YAD:n jäsenyyttä. Ainoat asiat, mitkä vaaditaan ovat Street Teamin nettisivuille rekisteröityminen ja yli 13-vuoden ikä. Ja luonnollisesti halu tehdä jotain huumeiden käytön vähenemisen eteen.

Ja mitä tuo tekeminen on? Blogien kirjoittamista, verkkokeskusteluihin osallistumista, YAD:n materiaalien viemistä nuorisotaloille ta niiden antamista kavereille, huumeiden käytöstä keskustelemista omissa vertaisverkostoissa ja ehkäpä omien vanhempienkin kanssa, huumeisiin liittyvän tiedon jakamista sosiaalisessa mediassa, huumeaiheiden käsittelemistä koulutehtävissä sekä erilaisten tempausten keksimistä ja toteuttamista. Street Teamissä kannustetaan oma-aloitteisuuteen ja luovuuteen. Samalla oppii itsekin yhtä sun toista huumeisiin liittyvistä kysymyksistä.

Tähän mennessä Street Teamiin on rekisteröitynyt melkein 1500 nuorta. Tänä vuonna tiimiläisiä on rekisteröitynyt tähän mennessä vajaat 400 ja he ovat tehneet 1377 pientä ja suurta huumeiden vastaista tekoa. Iso kiitos kaikille teille!

Vapaaehtoistyö tarvitsee uusia ja innovatiivisia muotoja vastatakseen tämän hetken nuorten tarpeita. Street Team on yksi tällainen esimerkki.

– Janne Paananen, projektityöntekijä, YAD Street Team –

PS. Jos olet osallistumassa Nuori 2013 –tapahtumaan Jyväskylässä, niin tule kuuntelemaan torstaina 10.1. klo 10.00-10.50 yläkerran kahvilaan ja kerron lisää Street Teamistä!