”Jos mä avaan silmät ja otan roolin – mitä tapahtuu?”

tahra-parvekkeessa”Kävele ympäriinsä tilassa, katsele ympäristöä, tutki tilaa, näe ja ihmettele asioita, löydä uusia ja erikoisia asioita tilasta.” Tällaisella ohjeistuksella aloitettiin Vuorovaikutusworkshopin iltapäiväosion ensimmäinen harjoitus la 21.2.2015. Tutkimispaikkana toimi YADin toimisto Lutakossa, Jyväskylässä, joka oli osalle osallistujista hyvinkin tuttu paikka. Tutkimisen seurauksena löytyi mm. katossa olevia pistorasioita, erikoisen värinen seinä, kodikas tunnelma mm. pyykkinaruineen ja seinän ikkunaruutuineen, hauskoja halkeamia, vaahtosammutin, lelulaatikko yms. Jotakin vanhaa ja tuttua, mutta myös jotakin uutta ja erikoista.

Yleensä kun tulemme tilaan, katsastamme sen vain hyvin pintapuolisesti: ”tuolla on sohva, tuossa pöytä, pari ovea…”. Missä muka on kattopistorasioita? Entä onko seinässä muka hauskanmuotoisia halkeamia? Näitä yksityiskohtia ja erikoisia asioita emme välttämättä huomaa, kun tulemme tilaan ensimmäistä kertaa. Voi olla että useamman käyntikerran jälkeenkään emme edelleen näe näitä asioita. Miksi? Miksi katsomme monesti maailmaa samojen lasien läpi, vuodesta toiseen? Miksi emme avaa silmiämme ja katso tilaa ja ympäristöämme uusin silmin?

private-område

Eräällä Budapestin matkalla paikallinen ystäväni kehotti minua kaupunkikävelyllä ollessamme katsomaan ylös: talojen parvekkeita, kattoja, puiden latvoja. Tein työtä käskettyä. Ja miten jo ennestään kaunis kaupunki muuttui entistäkin kauniimmaksi! Aivan kuin joku olisi pyyhkinyt pölyt pois silmistä ja näyttänyt uuden maailman. Talot ja niiden parvekkeet alkoivat elämään, niistä tuli persoonallisia. Kaupungin historia sai uuden ulottuvuuden. Tarinat ikkunoiden takana alkoivat kehittyä mielessäni – minkälaisia ihmisiä ja asioita noiden ikkunaruutujen taakse kätkeytyykään. Miten kauniita jykevät kiviröykkiöt, joita taloiksi kutsutaan, voivatkaan olla. Se oli hieno ja avartava kaupunkikävely, jonka jälkeen olen noudattanut samaa periaatetta missä ikinä olenkin, jopa tutussa koti-Jyväskylässä. Me yleensä näemme vain pintaa omien silmien tasolta, mitä siis jos katsoisimme joskus ylöspäin.

Vuorovaikutus on yksinkertaisen ja karkean määritelmän mukaan puhumista ja kuuntelemista, kun kyseessä on kahden tai useamman henkilön välinen tapahtuma. Vuorovaikutus on kuitenkin myös näkemistä, kokemista, havainnointia, aistimista, tutkimista, yllättymistä, vaikuttamista ja vaikuttumista. Vuorovaikutus liittyy siis myös ympäröivään maailmaan, ympäristöön, yhteiskuntaan, kulttuuriin. Me emme voi olla vuorovaikuttamatta, minkään ja kenenkään kanssa. Me saamme vaikutteita, annamme vaikutteita, näemme, koemme ja reagoimme kaikkeen ympärillämme. Me myös improvisoimme, jokaisessa hetkessä. Elämä on improvisointia, improvisointi on leikkiä. Miksi emme siis tekisi elämästämmekin leikinomaista, ottaisi leikkiä ja lapsenomaista ihmettelyä, asioiden näkemistä, osaksi elämää?

Yksi meitä ja toimintaamme rajoittava asia on se, että mietimme monesti mitä muut ihmiset ajattelevat. ”Mitä tuokin sanoo, jos mä teen näin?” ”Onkohan tämä nyt ihan ok?” Tämä on inhimillistä. Itsekin olen ollut hyvin epävarma omasta toiminnastani, niin uusien ihmisten kanssa kuin uusissa tilanteissa. Edelleenkin olen joskus epävarma, tietenkin, olenhan ihminen.

VuorovaikutusWS

Yksi tapa tutkia vuorovaikutustilanteita sosiaalisissa ympäristöissä, on miettiä omia rooleja. Roolit auttavat ymmärtämään ryhmäilmiöitä ja vuorovaikutusta – myös omia epävarmuuksiamme. Ne syntyvät sosiaalisen tilanteen ja henkilökohtaisten edellytysten yhdistelmänä. Kun puhun rooliasioista, monesti kuulen, että ”en mä vedä mitään roolia, mä olen aina oma itseni”. Kyse onkin periaatteessa juuri tuosta samasta asiasta, mutta hieman eri näkökulmasta. Kaikki meidän elämämme roolit ovat oman itsemme eri puolia, erilaisia toimintatapoja. Ei siis mitään keinotekoista. Me toimimme ko. tilanteen vaatimalla tavalla, roolissa, ja ilmennämme tilanteen vaatimia ominaispiirteitä. Me olemme esimerkiksi kavereita, ystäviä, lapsia, äitejä, isiä, opettajia, kouluttajia, harrastajia, vapaaehtoisia, ammatin edustajia, kuuntelijoita yms. Kullakin meistä on oma ns. roolivarastonsa, josta kaivamme tietyssä tilanteessa tietynlaisen roolin, ja toimimme sen roolin mukaan. Esimerkiksi ystävän roolissa ystävän kanssa toimimme eri tavoin kuin lapsen roolissa omien vanhempiemme kanssa. Samoin ammattiroolissa toimimme eri tavoin kuin harrastajan roolissa.

Yksi itselleni haastava, ja uusi rooli on ollut ns. kuntoutuja. Erinäisten vuosien varrella tapahtuneiden urheiluvammojen vuoksi olen joutunut kuntouttamaan itseäni ja omaa kehoani. Kuntosaliharjoittelu on siis tullut tutuksi viime vuosien aikana. Ennen näitä viime vuosia, en voinut kuvitellakaan meneväni kuntosalille, sillä ”en osaa mitään”, ”kaikki katsoo”, ”ei se ole mun juttu” yms. Minun piti tietoisesti ottaa itselleni kuntoutujan rooli, jotta saan oman treenini tehtyä, oman hyvinvointini hyväksi. Minun piti kääntää oma ajatteluni, jotta en miettisi, mitä muut muka ajattelevat, kun teen jotain pientä liikettä naurettavan pienillä painoilla, samaan aikaan kun toiset vieressä pumppaavat hauista kunnioitusta herättävillä jättikokoisilla painoilla. Erityisen tärkeää tässä ns. kuntoutujan roolissa oli hoksata se, että kukaan muu ei tiedä mitä treeniä teen ja miksi teen sitä. Minäkään en tiedä toisten treeneistä mitään. Minulla on omat syyni tehdä asioita niin kuin teen – minun kuntoutus ei näy ulospäin, mutta tiedän itse miksi teen pienillä painoilla tietyn määrän toistoja.

Tämän saman ajatuksen, jonka opin mm. kuntoutujan roolin kautta, olen ottanut osaksi myös muihin elämän osa-alueisiini. Kukaan ei näe minun pään sisälle, minun ajatuksiini ja motiiveihini tehdä asioita. Mitä väliä siis sillä on, mitä muut ajattelevat. Minä tiedän, miksi minä teen asioita ja mitä niistä ajattelen.

Uskalla siis mennä, tehdä ja kokea. Löydä oma tapasi toimia. Avaa silmäsi. Jos kulkee laput silmillä, ei voi olla vuorovaikutuksessa, kenenkään eikä minkään kanssa.

Katso, näe, koe, ihmettele, vaikutu. Voit yllättyä kuinka ihmeellisiä ja kauniita asioita ja ihmisiä maailma on pullollaan. Myös tuttu kotimatkareittisi voi yllättää positiivisesti. Samoin voit yllättää itse itsesi.

Marianna Räsänen, draamaopettaja
Työpajateatteri Taivaltajat
Taivaltajat Facebookissa