Kaikilla ei ole samat mahdollisuudet, mutta kaikilla on mahdollisuus

Ensimmäinen huostaanotto kolmevuotiaana. Koko lapsuusikä laitoskierrettä erilaisissa lastensuojelun palveluissa. Välillä hyviä työntekijöitä, välillä huonompia. Elämän aikuiset ja osoitteet vaihtuvat. Biologisesta vanhemmasta on kova huoli, mutta kukaan ei auta. Silloin kun huoli on kovimmillaan, ei vanhempaa saa edes tavata, liian isot riskit. Omaa paikkaa ei tunnu löytyvän mistään, ja torjutuksi tulemisen tunne on arkipäivää. Lopulta tuntuu, ettei kannata enää yrittää.

Laitoskierteen rinnalle tulevat rikokset ja päihteet. Jännitys peittää alleen ahdistuksen edes hetkeksi. Yhteinen salaisuus hitsaa porukkaa yhteen, elämänmittainen ulkopuolisuuden tunne tuntuu päättyneen. Päihteiden ja rikollisuuden tuoma yhteisö näyttää kuitenkin pian myös ruman puolensa. Tapaturmia, pahoinpitelyitä, huonoja valintoja ja syvenevää ahdistusta. Tuomiot vaihtuvat ehdollisesta ehdottomaksi ja vankilan jälkeen odottaa kodittomuus. Toisaalta vankeusaikana väläytellään ensimmäistä kertaa myös mahdollisuuksia toisenlaisesta elämästä, sillä vankilan sosiaalityöntekijä tarjoaa mahdollisuutta päihdehoitoon. Katkoyrityksiä on takana jo aikaisemmin, mutta vanhoissa kuvioissa on vaikea pitää kiinni päihteettömyydestä muutamia viikkoja kauempaa. Nyt tilanne on kuitenkin uusi, ja sosiaalityöntekijän osoittama luottamus tuntuu hyvältä. Uusi alku voi sittenkin olla mahdollinen.

Tuomion jälkeen uusi kotikunta lupaa jatkaa vankilassa aloitettua päihdehoitoa. Maksusitoumus irtoaa kuukaudeksi. Neljässä viikossa ehtii juuri tottua vankilan ulkopuoliseen elämään, mutta yli kymmenen vuoden mittaista päihdekierrettä sillä ei selätetä. Pitkän anelun jälkeen irtoaa vielä toinen kuukausi, tämän jälkeen on tarkoitus pärjätä omillaan. Tämä ei ole ainoa kuva ongelmien kasaantumisesta, mutta tämä on yksi.

Kaikilla ei ole samat mahdollisuudet, mutta kaikilla on mahdollisuus

On täysin naiivi ajatus, että kaikilla olisi Suomessa samat mahdollisuudet elämässä. Se, että muutamat kouluttamattomien ja moniongelmaisten kotien kasvatit onnistuvat lopulta elämässään menestymään ei tarkoita, etteivätkö tilastot ja tutkimukset sukupolvien ketjuista ja marginalisaation periytymisestä pitäisi paikkaansa. Kyse ei ole pelkästään aineellisista resursseista. Ajatus ja kokemukset siitä, mikä elämässä on mahdollista, on myös periytyvää ja kasvuympäristöstä opittua. Ei ole mahdotonta, että näistä huolimatta lapsi tai nuori lähtee aktiivisesti pyrkimään kohti toisenlaista tulevaisuuden näkemystä. Sen sijaan on täysin kohtuutonta odottaa, että hän tekisi sen yksin.

Nuoret ja nuoret aikuiset, jotka elävät päivittäin päihde- ja mielenterveysongelmien, asunnottomuuden, koulupudokkuuden, työttömyyden ja monien muiden arkipäivän haasteiden kanssa eivät kaipaa mitään tsemppiaforismeja ja voimalauseita arkeensa. He kaipaavat ihmisiä, joita kiinnostaa, jotka eivät heti luovuta ja jotka eivät pomputa tiskiltä toiselle siinä toivossa, että jota kuta toista kiinnostaisi. Ihmistä, joka osaa katsoa sen verran omasta laatikostaan ulos, että huomaa esitellä myös ne vaihtoehdot, joista nuori ei ymmärtänyt kysyä.

Haastatellessani graduani varten kokemusasiantuntijatoiminnassa mukana olevia nuoria päihdetoipujia, huomasin heidän varsin erilaisissa tarinoissaan yhden yhdistävän piirteen. Kaikkien heidän elämässään oli toipumisen katalyyttina ollut joku henkilö, joka uskoi heihin ja heidän mahdollisuuksiinsa vielä silloinkin, kun he eivät itse enää jaksaneet. Tämä on tärkeä muistutus kaikille haastavassa elämäntilanteessa olevien kanssa työskenteleville. On ymmärrettävää, että elämässään jatkuvia vastoinkäymisiä, epäonnistumisia ja torjumisia kokenut nuori kadottaa jossain kohtaa uskonsa tulevaisuuteen. Nuoren kanssa työskentelevän henkilön ei ole kuitenkaan syytä ottaa tätä toivottomuutta itsestään selvyytenä. Muutosmotivaatio ei ole sisäsyntyinen tila, vaan vuorovaikutuksen synnyttämä ilmiö, jota voi joko ruokkia tai lannistaa. Uskomalla nuoren mahdollisuuksiin voi työntekijä parantaa ainakin kahden henkilön motivaatiota: asiakkaan ja omaansa.

Tällä viikolla vietetään ehkäisevän päihdetyön viikkoa. Tällä viikolla, kuten kaikilla muillakin, meidän nuorten kanssa työskentelevillä on tärkeä tehtävä olla mukana mahdollistamassa muutoksia. Mennyttä emme voi muuttaa, mutta meillä kaikilla nuorten arjessa työskentelevillä on etuoikeus olla avainpaikalla osana paremman huomisen rakentamista.

– Petra Karinen, ehkäisevän huumetyön suunnittelija, YAD ry

 

Kestääkö tammikuun?

newyearnewmeAsioita, jotka innostavat toisia ja tuntuvat toisista jo tammikuun alussa kulahtaneilta: uusi alku, uuden vuoden lupaukset, kesää kohti (koska sinne menee vielä niiiin pitkään), kesäkuntoon 201X, tipaton tammikuu, uusin voimin uuteen vuoteen… Eli ne asiat, mistä varmasti kuulet, luet ja keskusteletkin tämän kuukauden aikana. Netistä voi lukea, miten osa ihmisistä on kurkkua myöten täynnä aihetta jo ensimmäisellä viikolla. Miksi niistä jaksetaan puhua aina uudestaan?

iwillsurelymakeitOn melkein itsestään selvää, että jos joulu merkitsee hiljentymistä ja pysähtymistä, seuraa sitä lopulta liikkeellelähtö. Miksipäs ei palaisi arkeen ajatellen, että nyt alkaa jotain uutta ja hyvää? Silloin antaa itselleen mahdollisuuden tehdä muutoksia mielekkäämpään suuntaan. Kunhan se mielekäs tarkoittaa myös sitä, että muistaa pitää kiinni siitä, mikä elämässä on hyvää ja arvostaa sitä. Uusi mielekkäämpi elämä voi olla sopimus itsensä kanssa, että pysähtyy useammin – ei vain jouluna.

Uusi alku on niin ehkäisevässä kuin korjaavassakin päihdetyössä tärkeä sanapari. Muutos on se, mihin tässä työssä pyritään. YAD:ssa kaikkia tuetaan ja innostetaan tavoittelemaan kunkin itsensä näköistä hyvää elämää ja hyvinvointia. Kyynisyys on ehkä kiinnostavaa, mutta elämästä nauttiminen haluttavampaa. Voisihan sitä jotain tammikuussakin itsensä eteen tehdä. Onpa se sitten tipaton kuukausi (https://www.facebook.com/tipaton)  tai vaikka omien arvojen pohtimista. Arvoihin liittyen täytyy ihan suositella teosta, jota tekemässä on ollut edellisessä työssään myös tuo meidän Sami: Tutkimusmatka Tarkoitusten merellä – Tarkoituskeskeinen menetelmä nuorten itsemurhien ehkäisemiseksi. Kannattaa tutustua, jos kaipaa kättä pidempää elämän tarkoitukseen liittyviin kysymyksiin.

goodisgood

Hyvä ON hyvää.
– Susanna EXPAsta

Onnellista elämää rakentamassa

Lokakuu on alkanut ja meillä tukiystävätoiminnassa menee mukavasti. Entisille päihteidenkäyttäjille suunnatussa tukiystävätoiminnassa on painotettu erityisesti elämäntaitojen opettelua ja oman elämän mielekkääksi tekemistä. Tänään saamme nauttia Mariannen matkan varrella tekemistä oivalluksista ja henkisen kasvun taipaleesta:

Hei,

Olen saanut kasvaa henkisellä polullani jo jonkin aikaa. Matkan varrella olen muuttanut ruokavalioni, lisännyt liikuntaa ja opetellut uutta suhtautumistapaa elämään. Aloin kyseenalaistamaan omia ajatuksiani ja uskomuksiani, harjoittamaan positiivisempaa ajatus- ja suhtautumistapaa elämään, itseeni ja muihin ihmisiin. Halusin kehittää itseäni ja olla onnellisempi.

tukipaalut2

Monet ajatuksista ja uskomuksista toimivat pelosta käsin, sekä siitä mitä uskomuksia meillä itsestämme on. Omilla uskomuksilla ja ajattelutavoilla on suuri merkitys toimintatapoihimme. Pelko estää meitä usein tarttumasta asioihin mitä monesti elämältä haluaisimme. Tie muutokseen voi olla vaikea ja pitkä, mutta jos uskomme itseemme ja siihen että onnistumme, voimme avata ovet unelmien toteutumiseen. Tärkeää on muistaa, että hiljaa hyvä tulee.

Pelolla on suora yhteys kielteiseen ajattelutapaan. Kielteinen ajattelutapa saa meidät voimaan usein huonosti. Harjoittelemalla myönteisempää ajattelutapaa ja menemällä pelkojamme kohti meillä on mahdollisuus huomattavasti parempaan elämänlaatuun. Pelkoja kohti meneminen tarkoittaa omalle epämukavuusalueelle astumista. Vain astumalla epämukavuusalueelle voimme voittaa pelkoja. Kun asiasta tulee tuttu ja turvallinen, niin asia ei enää tunnu epämukavalta, vaan päinvastoin. Onnen rakentaminen syntyy pienistä asioista palanen kerrallaan.

Ulkoiset asiat eivät tuo meille pysyvää onnea, koska aito onnellisuus lähtee meistä itsestään. Jatkuva itsensäkehittäminen luo onnea ja menestystä. Jotta voimme säilyttää oman tasapainomme parhaalla mahdollisella tavalla meidän tulisi muistaa mikä on meille kokonaisvaltaisesti hyväksi. Raitis ilma, ravinto, liikunta, rentoutuminen, riittävä uni ja tyytyväisyys omaan elämään ovat ensisijaisia asioita hyvinvointimme kannalta.

Nykymaailmassa kiire tuntuu olevan yleinen tunne. Pelko ohjaa usein myös kiireen tunnetta. Pelko siitä ettei kerkeä hoitaa asioita. Kun asettaa asiat tärkeysjärjestykseen, eli katsoo mitkä asiat ovat oikeasti tärkeitä ja mitkä vähemmän tärkeitä asioita, voi huomattavasti säästyä kiireeltä ja stressiltä. Sopiva stressi lisää toimintakykyä. Liika kiire ja stressi ovat huonoksi kehollemme monella tapaa. Terveessä kehossa kasvaa terve mieli. Tasapaino ja onnellisuus kulkevat käsi kädessä.

Opittuihin tapoihin ja asioihin on helppo palata, koska se tuntuu turvalliselta ja helpolta. Kun muutosta haetaan on opeteltava muuttamaan ajatuksia ja tapoja, joka mahdollistaa tien muutokseen. Muutos on usein pelottavaa, mutta myös hyvin palkitsevaa. Muutos on jatkuva prosessi. Meillä jokaisella on mahdollisuus rakentaa elämästämme juuri sellainen kuin toivomme sen olevan. Riippumatta siitä toivommeko lisää onnellisuutta, parempia ihmissuhteita vai menestystä elämään. Kaikki mitä tunnemme ja koemme on elämän rikkautta, tunteet kertovat meille paljon. Onnellisuus ja sen luominen on kiinni itsestään.

– Marianne, tukiystävä, YAD ry –