5 väärää syytä olla aloittamatta päihdekeskustelua nuoren kanssa

Tiedätkö tilanteen, jossa intuitio sanoo, että pitäisi ehkä ottaa asia puheeksi, mutta samalla mieli keksii monta syytä jäädä vaiti? Jälkiviisastelu on helppoa, mutta kokemuksesta voi myös oppia. Useimmiten kadumme juuri niitä asioita, jotka jäävät tekemättä tai sanomatta. Aina kun huoli nuoren päihteiden käytöstä herää, se on hyvä ottaa puheeksi. Tässä listattuna viisi yleisintä myyttiä, joiden vuoksi moni tärkeä keskustelu jää käymättä.

1. Hän puhuu varmasti jonkun muun kanssa

Onhan hänellä kavereita/seurustelukumppani/vanhemmat/muita työntekijöitä, hän puhuu varmasti heille. Mutta entäpä jos ei puhu? Meillä kaikilla on erilaisia rooleja elämässämme eri ihmisten kanssa ja eri tilanteissa. Voi olla, että tämä päihdehuoli on herännyt syystä tai toisesta juuri niissä tilanteissa, joissa sinä olet läsnä. Voi olla myös niin, että keskusteluyhteys muihin ihmisiin on jostain syystä heikentynyt. On täysin mahdollista tehdä työnjakoa niin, että yhteisestä sopimuksesta joku toinen aikuinen nuoren elämässä ottaa asian puheeksi, mutta koskaan ei pidä kysymättä olettaa, että näin tapahtuu jo valmiiksi.

2. En voi todistaa, että hän olisi kokeillut huumeita, niin en voi ottaa asiaa puheeksi

motivaatioKeskustelun ei tarvitse eikä pidäkään olla oikeudenkäynti, jossa esitetään todisteita ja tuomitaan niiden perusteella. Keskusteluun ei tarvita todisteita, vaan halu kuunnella ja tarvittaessa tukea. Usein suora kysymys tai oman huolen esittäminen riittää. Mikäli keskustelu ei juuri siinä hetkessä etene tai vastapuoli ei ole valmis asiasta puhumaan, on aina tärkeää tarjota mahdollisuutta palata asiaan myöhemmin.

3. Hänellä ei ole motivaatiota lopettaa, joten aiheesta puhuminen on turhaa

Motivaatio ei ole ihmisessä sisäsyntyinen tila, joka joko on tai ei ole. Motivaatio voi syntyä, kehittyä ja kasvaa vuorovaikutuksessa, mutta myös latistua ja kuolla, mikäli vuorovaikutus ei tarjoa sille kasvualustaa. Hyvä puheeksiotto herättelee ja vahvistaa nuoren omaa motivaatiota ja tarjoaa sille hyvän pohjan kehittyä. Motivaatiota ruokkivat esimerkiksi usko nuoren mahdollisuuksiin onnistua, pienten välionnistumisten havaitseminen ja näkyväksi tekeminen ja nuoren vahvuuksien tunnistaminen. Motivaatiota puolestaan haittaavat nuoren motiivien kyseenalaistaminen tai arvostelu, nuoren onnistumismahdollisuuksien vähättely ja epäonnistumisten korostaminen.

4. Huoleni on varmasti turha, kuvittelen koko asian

Joillakin yksilöillä on herkempi intuitio kuin toisilla, mutta suurimmalle osalle meistä tulee aina toisinaan selittämätön tunne siitä, että kaikki ei ole kunnossa. Huolen voi ottaa puheeksi aina, vaikka sen aiheuttajasta ei olisikaan varmaa tietoa. ”Tiedätkö, olet näyttänyt mielestäni väsyneeltä viime aikoina. Olenko ihan hakoteillä?” ”En olekaan nähnyt sinua hetkeen, mitä sinulle kuuluu?” On hyvin mahdollista, että nuoren elämässä on meneillään jotain kuormittavaa, jolla ei ole mitään tekemistä päihteiden kanssa. On kuitenkin selvää, että myös nämä asiat on hyvä saada keskusteluun, eli puheeksiotto ei missään tapauksessa mene hukkaan vaikkei taustalta päihdeasioita paljastukaan.

5. Sanon kuitenkin jotain väärin, koska en ole päihdetyön ammattilainen

Puheeksiottoon ei tarvitse olla minkään alan asiantuntija, ainoa vaatimus on aito halu kuunnella ja tukea. Mahdolliset faktatiedot voi etsiä myöhemmin yhdessä niitä tarjoavilta tahoilta, jos tarve tulee. Nuori toimii tilanteessa oman elämänsä asiantuntijana kertoessaan mitä ajattelee ja miten kokee. Älä kyseenalaista nuoren ymmärrystä omasta elämästään ja kokemuksistaan, vaikka se kuulostaisikin sinusta väärältä. Sen sijaan voit kertoa, miltä tilanne näyttää sinun näkökulmastasi.

Päihdekeskustelun aloittaminen nuoren kanssa ei vaadi erityisosaamista. Jos kuitenkin kaipaat ideoita, virikkeitä tai rohkaisua: ole yhteydessä – me autamme!

-Petra Karinen, ehkäisevän huumetyön suunnittelija, YAD ry

Mitä kokemusasiantuntija saa vapaaehtoistyöstä?

Kokemusasiantuntijuus mielletään usein vastikkeelliseksi toiminnaksi, toimiihan kokemusasiantuntija usein muiden palkkatyötä tekevien asiantuntijoiden rinnalla. Ehkäisevän päihdetyön kentällä toimii kuitenkin myös paljon vapaaehtoisia kokemusasiantuntijoita. Mikä saa nuoren aikuisen sitoutumaan vapaaehtoistoimintaan päihdekasvatuksen parissa?

Vapaaehtoisten kokemusasiantuntijoiden motiivit toimintaan mukaan tulemiselle liittyvät pitkälti työn sisältöihin ja odotuksiin; halutaan auttaa, jakaa omaa kokemusta ja toisaalta kerätä itselle arvokasta tietotaitoa esimerkiksi tulevaisuuden työelämää tai opiskelua varten. Kokemusasiantuntijana toimiminen ei ole välttämättä loppuelämän ura tai elämäntehtävä, vaan välietappi matkan varrella. YAD ry:n Expa- projektin uusille vapaaehtoisille kokemusasiantuntijoille tehdyssä kyselyssä tärkeimmiksi motiiveiksi kokemusasiantuntijatoimintaan lähtemiseen nousivat muiden auttaminen, itselle saadun avun jakaminen eteenpäin ja nuorten päihdeongelman ehkäisyyn osallistuminen. Muita tärkeitä motiiveja olivat mielekäs tekeminen vapaa-ajalle ja vapaaehtoistyö tapana toteuttaa kristillistä lähimmäisenrakkautta. Jälkimmäinen siitäkin huolimatta, että YAD ry:n toiminta itsessään on uskonnollisesti sitoutumatonta eikä sinällään rakenteellisesti tarjoa hengellistä ulottuvuutta.

wordcloud

Vapaaehtoisia kokemusasiantuntijoita haastateltiin toisen kerran sen jälkeen, kun heillä oli takanaan vähintään vuoden kokemus vapaaehtoistyöstä päihdekasvatuksen parissa. Haastattelujen perusteella varsinainen toiminta avasi kokemusasiantuntijalle uusia näkökulmia. Toimintaan sitoutumisen myötä vapaaehtoistyö muuttui henkilökohtaisemmaksi ja sitä tarkasteltiin enemmän omien tunteiden ja vapaaehtoistyössä koettujen tilanteiden kautta.

Kokemusasiantuntijuustoiminnassa vähintään vuoden ajan olleiden tärkeimmät motiivit jakautuivat kolmeen osaan:

1.Uuden oppiminen, eli kehittymisen ja kasvun kokemukset
YAD ry:n kokemusasiantuntijatoiminnassa on mukana pääsääntöisesti nuoria aikuisia, joiden säännöllinen ja runsas päihteidenkäyttö on alkanut varsin nuorella iällä. Nuoren päihdekuntoutujan elämä on siis usein paitsi päihteettömyyden, myös aikuisuuden, sosiaalisten suhteiden ja arjen rutiinien opettelua. Parhaimmillaan hyvin ohjattu kokemusasiantuntijuustoiminta voi tukea tätä prosessia.

” No ehkä se, että mä olen pystynyt sitoutumaan tähän näin pitkään, ja tämä on myös auttanut mua. Kun mä olen tullut puhtaaksi, niin mä olen meinannut tipahtaa siinä välissä joskus, mutta tämä on pisin pätkä (raittiutta) mitä minulla on tässä ikinä ollut, että on vaatinut just tätäkin hommaa että en ole turvautunut niihin tapoihin, jotka ei vaadi niin paljoa ponnisteluja.” (Haastateltu kokemusasiantuntija)

2.Päihdekasvatus nuorten parissa
Nuorten kanssa tehtävä työ ja nuoriin vaikuttaminen oman kokemuksen kautta koettiin vapaaehtoistyössä hyvin tärkeäksi. Kokemusasiantuntijoiden ajatukset nuorten kohtaamiseen liittyvistä vaikutusmahdollisuuksista olivat hyvin maltillisia. Nuoria kohdatessa kokemusasiantuntijoiden toiveet liittyivät pääasiassa kuulluksi tulemiseen: nuorille haluttiin tarjota uusia näkökulmia ja ajattelemisen aihetta.

Kokemusasiantuntijoilla on myös halu vaikuttaa siihen tapaan, millä päihteistä nuorten kanssa puhutaan. Yksittäisten aineiden haittojen, vaikutusten tai riskien sijaan halutaan puhua enemmän niistä tarpeista ja tilanteista, joita päihteiden ongelmakäytön taustalla saattaa olla. Nuorille halutaan tarjota ymmärrystä päihdeongelmien luonteesta ja riippuvuuksista. Esimerkit omasta elämästä voivat olla yksi keino tämän tiedon jakamiseen.

”Mä haluan auttaa. Sitten juuri ne hyvät kokemukset niistä että kun on käynyt puhumassa ihmisille, niin sitten siellä oikeasti joku yksi-kaksi tyyppiä saattaa oikeasti kuunnellakin. Tai siis kaikki kuuntelee, mutta oikeasti kuunnella ja sisäistää niitä juttuja. Että ne oikeasti säikähtää, että oletko sä sellaistakin ja.. tiedätkö sillein? Että huomaa, että se menee perille se juttu ja että sillä on vaikutus niihin ihmisiin.”

3.Omat tunteet ja tarpeet
Vapaaehtoistyö tarjoaa myös pintoja omien tunteiden ja tarpeiden toteuttamiselle. Koska kokemusasiantuntijoilla on taustallaan laitoshoitoa vaatinut päihdeongelma jälkihuoltoineen, ja sen kautta kokemus autettavana olemisesta. Toimiminen vapaaehtoisena kokemusasiantuntijana antoi mahdollisuuden siirtyä palveluiden käyttäjästä niiden tuottajaksi. Uusi rooli aktiivisena yhteiskunnan jäsenenä lisäsi itsearvostusta ja tunnetta siitä, että on hyödyksi.

”Kun alkaa miettiä sitä muun entistä elämää ja nykyistä elämää sitten. Kun musta on muutenkin ihmiset huomanneet että oon tosissani ja haluun niin kuin pois ja muuttua, niin sitten ne on myös uskoneet siihen ja satsanneet siihen, että sitä kautta… Kyllä siitä tulee aina sellainen kiitollisuus. Että on päässyt tähän pisteeseen. Mua on autettu tosi paljon.”

Arki tarjoaa luonnollisia heijastuspintoja vapaaehtoistyössä opitulle ja sen testaamiselle. Parhaimmillaan kokemusasiantuntijuustoiminta voi tukea toipumista sekä tarjota uusia välineitä ja taitoja arjen hallintaan ja uuden, päihteettömän identiteetin rakentamiseen.

rantakivet auttaminen

Teksti ja lainaukset perustuvat Petra Pohjosen pro gradu –tutkielmaan ”Tätä mun kuuluu tehdä”- päihdetaustaisten nuorten aikuisten motiiveja tehdä kokemustietoon pohjautuvaa päihdekasvatusta. Tutkielman kokoversio on luettavissa täällä.