Timanttisesta dialogista tukea puheeksi ottamiseen

Huolesta puhuminen ja päihteidenkäytön puheeksi ottaminen ei aina ole helppoa. Se saattaa jännittää monesta syystä ja sille voi tuntua olevan useita esteitä. Miten hän tähän reagoi? Tuntuuko hänestä, että tongin hänen asioitaan? Mitä jos huoleni on turha? En tiedä aiheesta mitään, miten osaan puhua siitä? Ajanko hänet vain kauemmas ottamalla asian puheeksi? Oli kyse huolessasi sitten kaveristasi, lapsestasi tai vaikkapa työtoveristasi, on puheeksi ottamiseen rohkaistuminen silti äärimmäisen tärkeää peloista huolimatta. Vaikka huolenaiheuttaja ei loppujen lopuksi osoittautuisikaan päihteidenkäytöksi, voi ilmetä jokin muu asia, jossa hän tarvitsee tukea. Ja vaikka huolesi olisi ollut aiheeton, se tuntuu silti useimmiten vastaanottajasta hyvältä. Kukapa meistä ei haluaisi tuntea, että meistä välitetään? Puheeksi ottaminen ei vaadi sinulta asiantuntijuutta päihteisiin liittyen. Riittää, että välität ja olet valmis kuuntelemaan.

Puheeksi ottamista voi helpottaa hyödyntämällä dialogin periaatteita. Perinteinen keskustelu ja dialogi eroavat toisistaan muutamilla tavoilla. Dialogin tavoitteena on oppia toisiltaan, käydä vuoropuhelua ja pohtia käsillä olevan asian eri puolia, yhdessä. Keskustelussa taas pyritään yleensä pääsemään jonkinlaiseen lopputulokseen ja päätökseen. Dialogi itsessään on hyvin järkeenkäypää, eivätkä sen periaatteet ole mutkikkaita tai työläitä toteuttaa aivan arkipäiväisessäkään kanssakäymisessä.

KUVA. Timanttisen dialogin kulmakivet.

Kuuntele. Kuulostaa itsestään selvältä, mutta unohtuu herkästi. Kuuntele aidosti, mitä toisella on sanottavaa. Usein kuuntelemme vain siksi, että voimme valmistautua esittämään asiaan jonkin vasta-argumentin. Jos vain itse puhut, muttet kuuntele, anti jää melko yksipuoliseksi. Me kaikki haluamme tulla kuulluksi ja kokea, että sanoillamme on merkitys ja että niiden avulla voi vaikuttaa

Kunnioita. Kunnioitus tarkoittaa sitä, että olet valmis todella kuulemaan, mitä toisella on sanottavaa ja olet myös valmis oppimaan siitä. Se tarkoittaa myös sitä, että olet valmis jatkamaan keskustelua, ja myös kyseenalaistamaan omat näkemyksesi, huolimatta mahdollisista vastakkaisista näkökulmista. Kunnioitus on myös konkreettisia tekoja: katso silmiin, kysele ja ole kiinnostunut, älä häärää samalla jotain muuta.

Odota vuoroasi. Joillakin ajatustensa ilmaisemisessa sanoiksi saattaa kestää kauemman kuin toisilla. Odota siis rauhassa, että toinen saa asiansa sanottua. Jos et ymmärrä, mitä toinen tarkoittaa, täsmennä ja kysy lisää. On ihan okei olla ulalla, keskustellen ja kysellen voitte molemmat oppia lisää.

Puhu suoraan ja sydämestäsi. Älä kiertele, vaan kerro suoraan ajatuksistasi ja mielipiteistäsi – rehellisesti. Usko omiin mielipiteisiisi ja itseesi. Vaikka mielipiteesi olisi täysin eriävä kuin keskustelukumppanillasi, voi sen esittäminen viedä keskustelua täysin uuteen suuntaan ja herättää ajatuksia, joita ei muutoin olisi syntynyt. Muista kuitenkin käyttää minäviestintää, eli kerro asioista siten, miten ne sinun näkökulmastasi näyttäytyvät. Kukaan muu kuin henkilö itse ei voi tietää miten hän asiat kokee ja mitä hän niistä ajattelee, joten älä kyseenalaista hänen kokemustaan omasta elämästään.

Jos kaipaat vielä lisärohkaisua puheeksiottamiseen, ole meihin yhteydessä, me voimme auttaa!

Antoisia dialogihetkiä toivotellen,

Jemina Niemi, ehkäisevän huumetyön suunnittelija, YAD ry

 

 

 

 

Ihmistyön tärkein kysymys?

Minä en tiedä päihdetyöstä paljoakaan. Päihdepoliitikasta vielä vähemmän. Minulla ei ole kokemusasiantuntijuuden tuomaa ymmärrystä asioista. Päihdekeskustelu on niin moniäänistä ja moniarvoista, etten meinaa pysyä kärryillä. Vahvasti olen vain sitä mieltä, että ihmisyys, inhimillisyys ja eettisyys ovat omista arvoistani tärkeimmät. Ja niiden pohjalta koetan rakentaa omaa päihdetyön ammatti-identiteettiäni. Kaikki muu on vielä vailla tarkkoja äärirajoja.

Ja tässä olen. Töissä ehkäisevässä päihdetyössä. Minä, nuori vanha nuorisotyöläinen.

Edellisessä työssäni (kunnallinen nuorisotyö) suurin oppini oli 16-vuotiaan vinkki: ”Nuorilta kannattaa kysyä; mitä kuuluu?”

Suurimmasta opistani seurannut suurin oivallukseni oli, että tärkeintä on kuunnella vastaus tuohon kysymykseen ja reagoida siihen. Kysyä lisää. Sillä jokainen meistä haluaa tulla nähdyksi ja kuulluksi, kohdatuksi. Hyvin- tai pahoinvointi ei näy aina päällepäin.

Elina Salminen oli pukenut oivallukseni runoksi Kesken-sivullaan.

elina salminen kesken

 

Työssä YAD:lla on hienoa se, että saan kohdata upeita ihmisiä päivittäin, sekä kasvotusten että verkon välityksellä. Oppia työstä, elämästä ja itsestäni. Pysyä kiinni ajassa ja ilmiöissä nuorten mukana, saada tietoa päihdetyön huippuammattilaisilta ja ymmärrystä asioista kokemusasiantuntijoilta.

Erään entisen huumeidenkäyttäjän kanssa elämää pohtiessani tulin kysyneeksi:

”Mitä sanoisit nyt itsellesi, sille nuorelle tyypille joka olit silloin, ennen kuin aloit käyttämään päihteitä?”

”No… varmaan että puhu jollekin.”

Jäin pohtimaan. Kysyikö Sinulta kukaan. ”Mitä kuuluu? Miten voit?”

Ja jos kysyi, kuunteliko vastauksen? Kysyikö lisää? Kohtasiko oikeasti?

Jäin pohtimaan. Kun teemme ihmisten kanssa töitä, on sitten kyse minkä ikäisistä tai missä elämäntilanteessa tahansa olevista ihmisistä, ennaltaehkäisevästä tai korjaavasta työstä tai palveluohjauksesta ja onpa oma roolimme, orientaatiomme tai tulokulmamme auttamiseen tai hyvinvoinnin edistämiseen mikä tahansa, onko tärkeintä kysyä: ”Mitä kuuluu? Miten voit?” Mahdollistaako se jotain enemmän kuin kysymättä jättäminen?

Hyvinvointi ja onnellisuus ovat yksilöllisiä tunne- ja kokemusasioita, joita kukaan muu ei loppujen lopuksi voi puolestamme määrittää (vaikka yhteiskunta eli me kaikki sitä jostain syystä yritämme). Onnellisuuden ja hyvän elämän kriteerit muotoutuvat omien arvojemme ja kokemustemme pohjalle, eikä se, mikä minulle on hyvää elämää, ole sitä välttämättä Sinulle. Jos muistaisimme useammin kysyä, kuunnella ja kohdata toisiamme hyvinvoinnin näkökulmasta, lisääntyisikövätkö hyvinvointi ja onnellisuus?

Kunhan tässä tuumailen.

Voi hyvin,
– Anne Hämäläinen, verkkovapaaehtoistyön suunnittelija, YAD Street Team –

P.S. Milloin olet kysynyt viimeksi itseltäsi, miten voit? Ja oletko kuunnellut vastauksen?