TONI auttaa ammattilaista kohtaamaan huumeriippuvaisen

toniSyksyn aikana Exp2:ssa on tähän mennessä kohdattu 93 nuorta ja tehty yhteensä 12 päihdekasvatuskeikkaa. Näiden lisäksi kokemusasiantuntijat ovat olleet kertomassa ja keskustelemassa kannabiksesta Pispalan Päihde- ja mielenterveyspäivillä, viisastamassa tyyppejä Kamavapailla ja jakamassa tietoaan opinnäytetyöhön. Syksyn aikana 3 kokemusasiantuntijaa on jatkokouluttautunut Guruiksi ja toimintaan on sitoutunut 4 uutta kokemusasiantuntijaa. Puhumattakaan kaikesta muusta toiminnasta (projektin ohjausryhmä, paikallistiimit, tukiystävätoiminta ja muu päihdekasvatus), jossa meidän tyypit on mukana.

Iso pusku on ollut kehittää ammattilaiskoulutus huumeiden käyttäjän / toipujan kohtaamisesta. Olemme nimenneet sen Toniksi, muistaen nimeään kantavan ihmisen lisäksi kukin omia huumeiden vuoksi kuolleita läheisiämme. Tätä koulutusta pilotoitiin Kamavapailla ja jatkokehittämisen jälkeen nyt joulukuussa Tredussa ja Tamkissa sairaanhoitajaopiskelijoille. Koulutuksen tavoitteena on lisätä kokemustiedon avulla ammattilaisten osaamista, ymmärrystä ja uskallusta kohdata käyttäjiä ja toipujia oikealla tavalla.

Koulutuksessa muistutetaan, kuinka tärkeää on kohdata toinen ihmisenä (ei ongelmana) ollen itsekin läsnä (eikä piilossa byrokratian, välinpitämättömyyden, kyynisyyden, pelon tai liian paksun ammattiroolin takana). Kohtaamistyöhön tarjotaan välineitä lisäämällä ymmärrystä päihderiippuvuussairaudesta kokemuksen näkökulmasta.

Esimerkkinä yhdestä osiosta on seuraava kuva, jonka pohjalta koulutuksessa keskustellaan lopettamisen vaikeudesta.

kipina

 

Kipinä lopettamiseen on syntynyt. Käyttö ei enää tunnu tarjoavan sitä, mitä siltä hakee – ei ole ehkä pitkään aikaan. On halua lopettaa, mutta onko tarpeeksi tukea, välineitä ja jaksamista opetella uusi tapa elää? Tätä ristiriitaa kuvataan Kipinässä.

Kysy lisää Toni-koulutuksesta:

Ville Nieminen
EXP2-projektityöntekijä
ville.nieminen@yad.fi
0400 218 360

Susanna Kärki
EXP2-projektityöntekijä
susanna.karki@yad.fi
040 721 1872

– Susanna Kärki, Exp2-projektityöntekijä, YAD ry

Ystäväni käyttävät huumeita!?!

Tänä vuonna olen oppinut huumeista ja huumeidenkäyttäjistä enemmän kuin koko elämäni aikana yhteensä. Vielä vuosi sitten suhtauduin todella paljon jyrkemmin huumeisiin ja samalla niiden käyttäjiin. Syytin heitä ja pidin heitä melkoisena pohjasakkana. Käyttäjät olivat mielestäni vaarallisia rikollisia, joilla ei ole tunteita. Vihasin huumeita niin sydänjuuriani myöten.

Nyt olen kuitenkin ”tutustunut uudestaan” vanhaan ystävääni. Olemme olleet yläasteelta asti ystäviä, välillä olemme nähneet enemmän ja väillä vähemmän. On kulunut myös vuosia, että emme ole pitäneet toisiimme yhteyttä ollenkaan. Kuitenkin olemme samalla tienneet, että ystäviä olemme silti, vaikka joka päivä (tai edes kuukausi) emme näekään.

Tänä vuonna olen siis alkanut taas pitämään yhteyttä tuohon samaiseen ystävääni. Kuulin jo joku vuosi sitten, että hän on ottanut elämäänsä huumeet. Tunsin hänet jo entuudestaan, joten en pitänyt häntä niin vaarallisena ja tunteettomana kuin muita käyttäjiä. Uskoin, että hän on erikoistapaus ja muut maailman huumeidenkäyttäjät olivat tuon rankan yleistykseni kaltaisia.

Oli vaikea tutustua häneen ja etenkin hänen elämäntyyliinsä uudestaan. Minä, huumeidenvihaaja, pääsin etuoikeutetusti huumeidenkäyttäjien inside -porukkaan. Minuun luotettiin, koska ystäväni luotti minuun. ”Huumeringissä” oli myös muutama muu nuoruuden aikainen kaverini. Kaikkea minulle ei kuitenkaan kerrottu ja ymmärrän sen täysin. Sain kuulla parhaita pätkiä näiden narkomaanien käyttöhistoriasta ja tällä tavalla he (ehkä tiedostamattaan) yrittivät manipuloida minua ja vaikuttaa arvoihini ja asenteisiini. Minä kuitenkin näin jotain, mille käyttäjät olivat sokeutuneet. Näin selvästi, miten negatiivisesti heidän Elämänsä Rakkaus oli vaikuttanut heihin: masentuneisuutta, muistihäiriöitä, unihäiriöitä, flegmaattisuutta, valehtelua, välinpitämättömyyttä ja syrjäytymistä. He näkivät kannabiksen vain hyvänä, auttavana ja loistavana luonnontuotteena, joka auttoi niiiiiiiin monissa ongelmissa.

Mainitsin kannabiksen heidän Elämänsä Rakkautena, koska sillä tavoin he siihen aineeseen suhtautuivat. Mikään tai kukaan ei päässyt heidän ja kannabiksen väliin. He uskoivat kannabiksesta pelkästään hyvää eivätkä ymmärtäneet tai suostuneet uskomaan mitään huonoa siitä. Jopa siinäkin vaiheessa kun yksi ringin jäsenistä alkoi sekoilemaan ja joutui lopulta katkolle ja mielenterveysosastolle psykoosin takia. He eivät tässäkään tilanteessa syyttäneet huumeita vaan kaveriaan: ”Noh, Jussi on Jussi” (*nimi muutettu*). Ei heillä tullut mieleen sanoa, että ”Noh, huumeet on huumeita”.

Vuoden aikana suhtautumiseni huumeisiin ja niiden käyttäjiin on muuttunut. Narkomaanit ja satunnaiset käyttäjät ovat ihmisiä siinä missä minäkin. Tällä hetkellä ajattelen, että jokainen on riippuvainen jostain. Toiset jäävät koukkuun kahviin, tupakkaan, alkoholiin, sokeriin, nettiin tai esimerkiksi pelaamiseen ja toiset huumeisiin. Mutta ei tämä ”pahe” tee heistä yhtään huonompia ihmisiä. Mutta sivustaseuraajana voin sanoa, että ainakin nämä käyttäjä -ystäväiseni eivät tunnu tietävän ystävyydestä enää paljoakaan. Huumeista on tullut heidän arvoasteikon numero 1. Tällä käytöksellä he loukkaavat toisiaan ja huumeettomia läheisiään toistuvasti. Mutta olen huomannut samaa käytöstä myös itsessäni: olen riippuvainen tupakasta. Pikkusisarukseni eivät tiedä, että poltan enkä haluakkaan heidän tietävän. Joudun kuitenkin jonkunlaiseen paniikkiin kun sisarukseni soittavat, että ovat tulossa kylään. ”Mun on pakko käyä tupakilla eka, en ehi käyä jos ne tulee nyt, haisen sitte ihan tupakille, pitäskö mun sanoa, että oon kipiä??” Monesti olen kohteliaasti ohittanut vanhempieni lapsenvahtipyyntöjä vain ja ainoastaan siksi, että en voisi polttaa lapsia vahtiessa. En voi kun todeta: syytön heittäköön ekan kiven.

Täytyy vielä mainita minun ja ystävieni välisestä suhteesta yksi asia. He tietävät, että en halua käyttää enkä aio käyttää. He eivät ole tähän päivään mennessä kertaakaan edes tarjonneet minulle. He eivät käytä minun nähteni. He myös ainakin pyrkivät olla puhumatta minun kuullen käyttöön liittyvistä asioista. He siis kunnioittavat päätöstäni olla huumeeton. He eivät ole kertaakaan saarnanneet mulle huumeiden ihanuudesta (paitsi ohimennen tarinoidessaan ja jutustellessaan, mutta siis henkilökohtaista saarnaa en ole saanut). Joten olenpa minäkin kunnioittanut heitä: he tietävät suhtautumiseni, mutta en muistuta siitä heille joka kerta. Minäkään en saarnaa heille huumeettomuuden ihanuudesta. Uskon, että jos he haluavat kuulla kantani asioihin, he kysyvät sitä minulta. Jos he haluavat tietää faktoja huumeista, he kysyvät sitä minulta. Toimin YAD:n Street Teamissa ja saatan jakaa heille materiaalia siinä missä muillekin. Facebookissa saatan jakaa huumeisiin liittyviä uutisia, mutta tein sitä jo ennen heidän tapaamistaan.

Olen miettinyt, että onko käytökseni kuitenkaan oikein? Tavallaan annan heille vahvistusta heidän uskoihin: huumeet on ihan ok. Se on mulle (entiselle huumeidenVIHAAJALLE) niin ok juttu, että ei mua haittaa heidän käyttö ja voin olla saman katon alla kuin he. Pitäisikö mun sittenkin saarnata heille vähän enemmän? Tuoda asenteeni enemmän julki? Kertoa heille, että vaikka välitän heistä, en kuitenkaan välitä huumeista? Vai pitäisikö minun kunnioittaa heitä takaisin? Millä tavalla minun edes pitäisi kunnioittaa? Onko nykyinen käytökseni edes kunnioitusta? Olisipa olemassa joku kaikkitietävä kaiffari, jolta voisin saada vastauksen kysymyksiini! Siitä olen kuitenkin varma (ja ylpeä), että en suhtaudu heidän käyttöönsä niin suvaitsevaisesti kuin jotkut muut kavereistani (jopa laittoman suvaitsevaisesti).

– vapaaehtoinen, YAD Street Team –