Täällä tyydytään pärjäämiseen, ei tähdätä hyvinvointiin

 

”Kyllä mä pärjään.”

”Kyllä tää tästä.”

”Tää on ihan ok – mennään tällä.”

”Tää riittää.”

Pärjääminen riittää. Sillä pysyy pinnalla, menee rimaa hipoen ja sinnittelee. Se on flunssan jälkeinen olo, kun nenä ei enää valu, mutta ihminen kyllä. Oireeton – muttei hyvinvoiva.

tyydytaan-parjaamiseenOnnellisuus on harvoin nopeaa mielihyvää. Loputon onni ei koostuisi suklaasuihkulähteestä ja keosta hyvää piriä. Monet niistä asioista, joista mielihyvää haemme, toimivat joko lyhyen hetken tai eivät ollenkaan. Tutkimuksissa on esimerkiksi todettu, että useimmilla television katselun synnyttämä tunnetila on alakulo. Onnellisuutta saattaa lisätä ennemminkin kyky pitkittää nautinnon odotusta, kuin nautinto itse.

Nopeiden mielihyvänlähteiden lisäksi ihmiset tavoittelevat onnea ulkoisia tekijöitä muuttamalla, elämäntilannettaan korjaamalla. Ei kannattaisi. Olosuhteiden osuus voi olla merkittävä, jos elämäntilanne on todella vaikea, mutta muutoin sillä on yllättävän vähän merkitystä kokemukseen hyvinvoinnista. Esimerkiksi palkankorotuksen aiheuttama hyväolo kestää vain joitakin kuukausia. Ihminen kokee olonsa edelleen yksinäiseksi tai ahdistuneeksi tai miksi lie uudessakin Pinterestin Unelmien koti-boardin mukaisessa sisustuksessa – ainakin aika pian.

Omaan onnellisuuteensa PYSTYY vaikuttamaan. Joidenkin arvioiden mukaan jopa 40% koetusta hyvinvoinnista johtuu nimenomaan yksilön omasta toiminnasta. Siihen kannattaisi tähdätä, koska todellinen hyvinvointi myös suojaa elämän koettelemusten aiheuttamilta kolhuilta. Elämä, ympäristö ja ihminen itse on edelleen hirvittävän epätäydellinen, mutta sen keskellä voi paremmin, arvostaa itseään enemmän ja kestää epätäydellisyyttä paremmin.

Kohti onnellisuutta pääset ottamalla selvää omista luonteenvahvuuksistasi, kehittämällä niitä ja yrittämällä toteuttaa niitä mahdollisimman monessa tilanteessa ja usein. Unohda omien heikkouksiesi parissa märehtiminen. Niitä on – kaikilla (kyynel ja voivoi). Keskisty mieluummin toimimaan vahvuuksillasi. Luonteenvahvuudet palautuvat osin hyveisiin ja ominaisuuksiin, joita arvostetaan kaikissa maailman kulttuureissa: viisauteen, rohkeuteen, rakkauteen, oikeudenmukaisuuteen, kohtuullisuuteen ja spiritualisuuteen/ henkisyyteen. Käy testaamassa omat luonteenvahvuutesi englanniksi: http://www.authentichappiness.org/ tai suomeksi (sivu aukeaa englanninkielisenä, mutta voit vaihtaa kielen suomeen vasemmasta ylälaidasta): www.viacharacter.org/www/Character-Strengths-Survey.

Jos haluat voida hyvin ja suojautua elämän koettelemusten aiheuttamilta riskeiltä, niin pärjääminen ei riitä. Elä vahvuuksillasi. Toimi ja tee. Jätä passiivinen hekumointi muille.

– Susanna EXP2sta

PS. Jos haluat perehtyä helposti luettavaan ja tutkimukseen perustuvaan tietoon onnellisuudesta ja oman hyvinvoinnin lisäämisestä, lue Seligmanin Aito onnellisuus.

 

Ihmistyön tärkein kysymys?

Minä en tiedä päihdetyöstä paljoakaan. Päihdepoliitikasta vielä vähemmän. Minulla ei ole kokemusasiantuntijuuden tuomaa ymmärrystä asioista. Päihdekeskustelu on niin moniäänistä ja moniarvoista, etten meinaa pysyä kärryillä. Vahvasti olen vain sitä mieltä, että ihmisyys, inhimillisyys ja eettisyys ovat omista arvoistani tärkeimmät. Ja niiden pohjalta koetan rakentaa omaa päihdetyön ammatti-identiteettiäni. Kaikki muu on vielä vailla tarkkoja äärirajoja.

Ja tässä olen. Töissä ehkäisevässä päihdetyössä. Minä, nuori vanha nuorisotyöläinen.

Edellisessä työssäni (kunnallinen nuorisotyö) suurin oppini oli 16-vuotiaan vinkki: ”Nuorilta kannattaa kysyä; mitä kuuluu?”

Suurimmasta opistani seurannut suurin oivallukseni oli, että tärkeintä on kuunnella vastaus tuohon kysymykseen ja reagoida siihen. Kysyä lisää. Sillä jokainen meistä haluaa tulla nähdyksi ja kuulluksi, kohdatuksi. Hyvin- tai pahoinvointi ei näy aina päällepäin.

Elina Salminen oli pukenut oivallukseni runoksi Kesken-sivullaan.

elina salminen kesken

 

Työssä YAD:lla on hienoa se, että saan kohdata upeita ihmisiä päivittäin, sekä kasvotusten että verkon välityksellä. Oppia työstä, elämästä ja itsestäni. Pysyä kiinni ajassa ja ilmiöissä nuorten mukana, saada tietoa päihdetyön huippuammattilaisilta ja ymmärrystä asioista kokemusasiantuntijoilta.

Erään entisen huumeidenkäyttäjän kanssa elämää pohtiessani tulin kysyneeksi:

”Mitä sanoisit nyt itsellesi, sille nuorelle tyypille joka olit silloin, ennen kuin aloit käyttämään päihteitä?”

”No… varmaan että puhu jollekin.”

Jäin pohtimaan. Kysyikö Sinulta kukaan. ”Mitä kuuluu? Miten voit?”

Ja jos kysyi, kuunteliko vastauksen? Kysyikö lisää? Kohtasiko oikeasti?

Jäin pohtimaan. Kun teemme ihmisten kanssa töitä, on sitten kyse minkä ikäisistä tai missä elämäntilanteessa tahansa olevista ihmisistä, ennaltaehkäisevästä tai korjaavasta työstä tai palveluohjauksesta ja onpa oma roolimme, orientaatiomme tai tulokulmamme auttamiseen tai hyvinvoinnin edistämiseen mikä tahansa, onko tärkeintä kysyä: ”Mitä kuuluu? Miten voit?” Mahdollistaako se jotain enemmän kuin kysymättä jättäminen?

Hyvinvointi ja onnellisuus ovat yksilöllisiä tunne- ja kokemusasioita, joita kukaan muu ei loppujen lopuksi voi puolestamme määrittää (vaikka yhteiskunta eli me kaikki sitä jostain syystä yritämme). Onnellisuuden ja hyvän elämän kriteerit muotoutuvat omien arvojemme ja kokemustemme pohjalle, eikä se, mikä minulle on hyvää elämää, ole sitä välttämättä Sinulle. Jos muistaisimme useammin kysyä, kuunnella ja kohdata toisiamme hyvinvoinnin näkökulmasta, lisääntyisikövätkö hyvinvointi ja onnellisuus?

Kunhan tässä tuumailen.

Voi hyvin,
– Anne Hämäläinen, verkkovapaaehtoistyön suunnittelija, YAD Street Team –

P.S. Milloin olet kysynyt viimeksi itseltäsi, miten voit? Ja oletko kuunnellut vastauksen?

”Jos mä avaan silmät ja otan roolin – mitä tapahtuu?”

tahra-parvekkeessa”Kävele ympäriinsä tilassa, katsele ympäristöä, tutki tilaa, näe ja ihmettele asioita, löydä uusia ja erikoisia asioita tilasta.” Tällaisella ohjeistuksella aloitettiin Vuorovaikutusworkshopin iltapäiväosion ensimmäinen harjoitus la 21.2.2015. Tutkimispaikkana toimi YADin toimisto Lutakossa, Jyväskylässä, joka oli osalle osallistujista hyvinkin tuttu paikka. Tutkimisen seurauksena löytyi mm. katossa olevia pistorasioita, erikoisen värinen seinä, kodikas tunnelma mm. pyykkinaruineen ja seinän ikkunaruutuineen, hauskoja halkeamia, vaahtosammutin, lelulaatikko yms. Jotakin vanhaa ja tuttua, mutta myös jotakin uutta ja erikoista.

Yleensä kun tulemme tilaan, katsastamme sen vain hyvin pintapuolisesti: ”tuolla on sohva, tuossa pöytä, pari ovea…”. Missä muka on kattopistorasioita? Entä onko seinässä muka hauskanmuotoisia halkeamia? Näitä yksityiskohtia ja erikoisia asioita emme välttämättä huomaa, kun tulemme tilaan ensimmäistä kertaa. Voi olla että useamman käyntikerran jälkeenkään emme edelleen näe näitä asioita. Miksi? Miksi katsomme monesti maailmaa samojen lasien läpi, vuodesta toiseen? Miksi emme avaa silmiämme ja katso tilaa ja ympäristöämme uusin silmin?

private-område

Eräällä Budapestin matkalla paikallinen ystäväni kehotti minua kaupunkikävelyllä ollessamme katsomaan ylös: talojen parvekkeita, kattoja, puiden latvoja. Tein työtä käskettyä. Ja miten jo ennestään kaunis kaupunki muuttui entistäkin kauniimmaksi! Aivan kuin joku olisi pyyhkinyt pölyt pois silmistä ja näyttänyt uuden maailman. Talot ja niiden parvekkeet alkoivat elämään, niistä tuli persoonallisia. Kaupungin historia sai uuden ulottuvuuden. Tarinat ikkunoiden takana alkoivat kehittyä mielessäni – minkälaisia ihmisiä ja asioita noiden ikkunaruutujen taakse kätkeytyykään. Miten kauniita jykevät kiviröykkiöt, joita taloiksi kutsutaan, voivatkaan olla. Se oli hieno ja avartava kaupunkikävely, jonka jälkeen olen noudattanut samaa periaatetta missä ikinä olenkin, jopa tutussa koti-Jyväskylässä. Me yleensä näemme vain pintaa omien silmien tasolta, mitä siis jos katsoisimme joskus ylöspäin.

Vuorovaikutus on yksinkertaisen ja karkean määritelmän mukaan puhumista ja kuuntelemista, kun kyseessä on kahden tai useamman henkilön välinen tapahtuma. Vuorovaikutus on kuitenkin myös näkemistä, kokemista, havainnointia, aistimista, tutkimista, yllättymistä, vaikuttamista ja vaikuttumista. Vuorovaikutus liittyy siis myös ympäröivään maailmaan, ympäristöön, yhteiskuntaan, kulttuuriin. Me emme voi olla vuorovaikuttamatta, minkään ja kenenkään kanssa. Me saamme vaikutteita, annamme vaikutteita, näemme, koemme ja reagoimme kaikkeen ympärillämme. Me myös improvisoimme, jokaisessa hetkessä. Elämä on improvisointia, improvisointi on leikkiä. Miksi emme siis tekisi elämästämmekin leikinomaista, ottaisi leikkiä ja lapsenomaista ihmettelyä, asioiden näkemistä, osaksi elämää?

Yksi meitä ja toimintaamme rajoittava asia on se, että mietimme monesti mitä muut ihmiset ajattelevat. ”Mitä tuokin sanoo, jos mä teen näin?” ”Onkohan tämä nyt ihan ok?” Tämä on inhimillistä. Itsekin olen ollut hyvin epävarma omasta toiminnastani, niin uusien ihmisten kanssa kuin uusissa tilanteissa. Edelleenkin olen joskus epävarma, tietenkin, olenhan ihminen.

VuorovaikutusWS

Yksi tapa tutkia vuorovaikutustilanteita sosiaalisissa ympäristöissä, on miettiä omia rooleja. Roolit auttavat ymmärtämään ryhmäilmiöitä ja vuorovaikutusta – myös omia epävarmuuksiamme. Ne syntyvät sosiaalisen tilanteen ja henkilökohtaisten edellytysten yhdistelmänä. Kun puhun rooliasioista, monesti kuulen, että ”en mä vedä mitään roolia, mä olen aina oma itseni”. Kyse onkin periaatteessa juuri tuosta samasta asiasta, mutta hieman eri näkökulmasta. Kaikki meidän elämämme roolit ovat oman itsemme eri puolia, erilaisia toimintatapoja. Ei siis mitään keinotekoista. Me toimimme ko. tilanteen vaatimalla tavalla, roolissa, ja ilmennämme tilanteen vaatimia ominaispiirteitä. Me olemme esimerkiksi kavereita, ystäviä, lapsia, äitejä, isiä, opettajia, kouluttajia, harrastajia, vapaaehtoisia, ammatin edustajia, kuuntelijoita yms. Kullakin meistä on oma ns. roolivarastonsa, josta kaivamme tietyssä tilanteessa tietynlaisen roolin, ja toimimme sen roolin mukaan. Esimerkiksi ystävän roolissa ystävän kanssa toimimme eri tavoin kuin lapsen roolissa omien vanhempiemme kanssa. Samoin ammattiroolissa toimimme eri tavoin kuin harrastajan roolissa.

Yksi itselleni haastava, ja uusi rooli on ollut ns. kuntoutuja. Erinäisten vuosien varrella tapahtuneiden urheiluvammojen vuoksi olen joutunut kuntouttamaan itseäni ja omaa kehoani. Kuntosaliharjoittelu on siis tullut tutuksi viime vuosien aikana. Ennen näitä viime vuosia, en voinut kuvitellakaan meneväni kuntosalille, sillä ”en osaa mitään”, ”kaikki katsoo”, ”ei se ole mun juttu” yms. Minun piti tietoisesti ottaa itselleni kuntoutujan rooli, jotta saan oman treenini tehtyä, oman hyvinvointini hyväksi. Minun piti kääntää oma ajatteluni, jotta en miettisi, mitä muut muka ajattelevat, kun teen jotain pientä liikettä naurettavan pienillä painoilla, samaan aikaan kun toiset vieressä pumppaavat hauista kunnioitusta herättävillä jättikokoisilla painoilla. Erityisen tärkeää tässä ns. kuntoutujan roolissa oli hoksata se, että kukaan muu ei tiedä mitä treeniä teen ja miksi teen sitä. Minäkään en tiedä toisten treeneistä mitään. Minulla on omat syyni tehdä asioita niin kuin teen – minun kuntoutus ei näy ulospäin, mutta tiedän itse miksi teen pienillä painoilla tietyn määrän toistoja.

Tämän saman ajatuksen, jonka opin mm. kuntoutujan roolin kautta, olen ottanut osaksi myös muihin elämän osa-alueisiini. Kukaan ei näe minun pään sisälle, minun ajatuksiini ja motiiveihini tehdä asioita. Mitä väliä siis sillä on, mitä muut ajattelevat. Minä tiedän, miksi minä teen asioita ja mitä niistä ajattelen.

Uskalla siis mennä, tehdä ja kokea. Löydä oma tapasi toimia. Avaa silmäsi. Jos kulkee laput silmillä, ei voi olla vuorovaikutuksessa, kenenkään eikä minkään kanssa.

Katso, näe, koe, ihmettele, vaikutu. Voit yllättyä kuinka ihmeellisiä ja kauniita asioita ja ihmisiä maailma on pullollaan. Myös tuttu kotimatkareittisi voi yllättää positiivisesti. Samoin voit yllättää itse itsesi.

Marianna Räsänen, draamaopettaja
Työpajateatteri Taivaltajat
Taivaltajat Facebookissa

Kehon ja mielen ravintoa

Olen viimeisen kymmenen vuoden aikana seurannut melko aktiivisesti sekä päihdekeskustelua (työn puolesta) että ravintokeskustelua (oman kiinnostuksen puolesta). Olen havainnut teemojen olevan jollain tavalla toisiinsa kietoutuneita. Tietyt yhteiskunnan arvot, trendit ja ajankohtaisuudet heijastuvat molempiin teemoihin samalla tavalla. Molemmissa vallitsevat asenteet ovat voimakas käyttäytymistä ohjaava tekijä, yksilön tarve kuulua johonkin ajaa puhtaan tarpeen tyydyttämisen ohi valintatilanteessa.

Get naturally high -välipalat löydät YAD ry:n infopisteiltä loppukesästä

Yleisten suositusten vaiheessa ravintopuolella tankattiin ruokaympyrää, vaihdettiin voi margariiniin, rajoitettiin kanamunansyöntiä kolesterolin pelossa. Laihduttajalle kerrottiin ohjeeksi, että pitää syödä vähemmän kuin kuluttaa. Päihdepuolella oli viinaa ja tupakkaa, ja sitten yksi iso möykky nimeltä huumeet, joka oli kuolemaksi. Huolestuneet vanhemmat ostivat nuorisolle keskikaljaa, etteivät vain niihin huumeisiin koskisi, ja porttiteoriaa levitettiin kuin uskontoa.

Siirryttiin laajan kyseenalaistamisen vaiheeseen. Ruokaympyrä revittiin palasiksi, ja mielenkiinto siirtyi yksittäisiin ainesosiin, makro- ja mikrotason ravintohifistelyyn. Happotasapaino, glykeeminen indeksi, proteiini-hiilihydraatti-rasvasuhde, hyvät ja huonot hiilarit, hyvät ja huonot rasvat.  Päihdepuolelle rakentui loputon vastakkainasettelu laittomien ja laillisten päihteiden välillä. Kumpi on vaarallisempaa, kannabis vai alkoholi? Miksi osa päihteistä on laillisia ja osa laittomia? Vertauksia tehtiin niin sokeriin kuin reseptilääkkeisiinkin, parhaimmillaan tai pahimmillaan molekyylitasolla.  Fokus tuntui unohtuvan molemmissa teemoissa knoppitiedon alle.

Ruoan energiasisällön ohella kiinnostusta herätti myös ruoan alkuperä. Luomua, lähiruokaa vai tehotuotettua? Samaan trendiin hypättiin myös päihdepuolella. Luomualkoholien myynti kasvoi, ja kannabiksesta lanseerattiin puhdas luonnon tuote – oli se sitten kasvanut vaatehuoneessa keinovalolla tai ei.

Rinnalle alkoi kehittyä terveysvaikutteisten ja funktionaalisten ruoka-aineiden tarjonta. Ja funktionaalisuudella ei tässä yhteydessä tarkoiteta ruoan varsinaista funktiota eli kropan ravitsemista, vaan erinäisiä lupauksia aineenvaihdunnan paranemisesta, vastustuskyvyn paranemisesta, piristymisestä, laihtumisesta, mielenrauhasta, hyvästä olosta ja ties mistä. Päihdepuolella eri tuotteista on jo pidempään keskusteltu itselääkitsemisen välineinä. Yksi tuote auttaa rauhoittumaan, toinen piristymään, kolmas tuo unen ja neljäs tekee seuralliseksi. ”Terveysvinkkejä” jaellaan paitsi kaveriporukoissa ja nettipalstoilla, myös iltapäivälehdissä ja muissa medioissa. Listoja tehdään niin viinin kuin kannabiksenkin terveysvaikutuksista. Samalla kuntoiludopig nousee otsikoihin.

Ravintopuolella on suoritettu jonkinlainen paluu juurille. Paleoruokavalio, puhtaus ja lisäaineettomuus ja tietynlainen konstailemattomuus ovat korvanneet osan ruokahifistelystä. Aiemmin kovin parjattu ”kaloriteoria” (ihminen laihtuu, jos syö vähemmän kuin kuluttaa) on nostettu taas pinnalle. Päihdepuolelta en vastaavaa kehitystä ole havainnut, tosin täysraittiiden nuorten määrän kasvaminen kouluterveyskyselyissä lienee viestii osaltaan uuden trendin synnystä.

Monet ihmiset ovat kokeneet eri medioissa käydyn ravintokeskustelun hämmentäväksi. Välillä liputetaan rasvattomien maitotuotteiden kanssa, välillä hamstrataan voita ja 10 % rasvaa sisältävää turkkilaista jogurttia. Ristiriitainen tieto hämärtää omaa ajattelua, ja voin ja öljyn debatti on saanut ihmiset kyselemään, että mitä sitä enää uskaltaa syödä. Yksi mielestäni erityisen hyvä piirre on julkisen keskustelun mukanaan tuoma tiedostaminen. Suomalaiset ovat heränneet pohtimaan ruokailutottumuksiaan ja valintojaan. Mitä tämä minulle tekee ja onko oloni parempi, jos olen ilman? Samaa henkeä toivon myös päihdeasioihin. Oli lopullinen päätös mikä hyvänsä, pitäisi sen perustua tietoiseen valintaan ja riittävää taustakartoitukseen. Riittävä tieto on parasta riskinehkäisyä.

 

Petra, YAD ry:n toiminnanohjaaja