Tee se niinku Pekka Hyysalo

Yleensä kaman vetämisestä muodostuu nopeasti ongelmia. Se loppuu kesken tai muu elämä ja ihmiset keskeyttää sitä ikävästi. Pitkään jatkunut käyttö muodostaa toisenlaisia ongelmia. Aikaa on kyllä vetää, mutta kama ei toimi enää niihin juttuihin, mihin on alkanut sitä käyttää. Muutaman vuoden sinnikkään yrittämisen jälkeen tunne on varmistunut sen verran, että ajatus käytön lopettamisesta alkaa kypsymään toiminnaksi. Tässä kohtaa avun pyytäminen voi olla järkevää. Alla kuvailemani tapa toipua päihdeongelmasta tuottaa toivottuja tuloksia, mutta se ei ole mahdollista kaikille, koska kuntien erilaiset lähestymistavat päihdeongelmien hoitoon ja rahatilanne vaikuttavat tilanteeseen.

Jos et saa heti apua, älä lannistu. Jatka yrittämistä. Kun on herännyt halu lopettaa käyttäminen, apu mahdollistuu pikkuhiljaa. Ihannetilanteessa käytön lopettaminen voisi mennä näin:

jos-suhtaudutEnsin menet katkolle pariksi viikoksi. Soitat sosiaalityöntekijälle ja hän järjestää sut katkaisuhoitoasemalle. Voi olla, että katkolla hiukan hikoiluttaa tai on huono olo, mutta oot varmasti kokenut vieroitusoireita aikaisemminkin. Erona on se, että nyt et joudu käymään oloja läpi yksin. Paikalla on työntekijöitä, jotka auttavat sua lopettamaan ja antavat toivoa, kun tuntuu, ettet jaksa enempää. Sun osuus on, että oot siellä katkolla ja et käytä, tapahtuipa mitä tahansa.

Sieltä katkolta pääset suoraan lääkkeettömään huumekuntoutukseen siksi ajaksi kun sä sitä tarvitset. Tämä siksi, että tarvitset jotain työkaluja käyttämisen tilalle ja välimatkaa käyttömaailmaan ja -kavereihin. Aikaisemmin kun oot yrittänyt lopettaa, niin sä olet ajautunut takaisin käyttämään, halusit sitä tai et. Hoidossa opit, että käyttäminen on ollut vain jäävuoren huippu. Sen alle on kätkeytynyt paljon asioita joista et ole aikaisemmin tiennyt, kuten addiktiosairaus. Olet hoitanut sitä käyttämällä ja nyt tuo sairaus vaatii oikeaa hoitoa. Tarkoituksena olisi kokeilla jotain muuta käyttämisen tilalle. Hoidossa saat myös vertaistukea kanssakuntoutujilta sekä erilaisia työkaluja työntekijöiltä. Työkalut tuntuvat usein aluksi typeriltä. Mutta niitä kannattaa kokeilla vaikka vuoden verran. Jos ne eivät toimi, niin sitähän voi aina palata takaisin käyttämiseen. Kokeilemalla et menetä mitään.

Kun katkolla ongelmat olivat enemmän fyysisiä, niin kuntoutuksessa ne ovat henkisiä. Joudut menemään epämukavuusalueelle ja ponnistelemaan näiden uusien työkalujen kanssa. Ne eivät auta heti vaan ajan kanssa. Ero käyttämisessä ja kuntoutumisessa on siinä, että kun käytettäessä mäntä menee pohjaan, tunne muuttuu heti. Kuntoutumisessa joudut harjoittelemaan ensin ja työkalut toimivat vasta pienen ajan jälkeen. Apuna tällä kertaa on toivo, joka on herännyt siitä kun näkee muita ihmisiä, jotka ovat pidemmällä toipumisen tietä. Työkalut alkavat toimia niin kuin ne ovat toimineet muillekin ja ne auttavat sua pääsemään sinne minne olet halunnut. Jos suhtaudut samalla päättäväisyydellä hoitoon, kuin millä olet suhtautunut kaman hankkimiseen, on menestys on taattu. Aikaisempi yksinäisyys ja jatkuva toivottomuus alkavat korvautua toivolla sekä yhteydellä muihin ja ennen kaikkea yhteydellä itseen.

sen-kokeminen

Hoidon loppuessa vastuu toipumisesta sekä opittujen työkalujen soveltamisesta siirtyy enemmän itselle. Käyttäessä mikään ei onnistunut, nyt hyvään pitää totutella. Hankit asunnon ennen hoidon loppua, ehkä uudelta paikkakunnalta. Elämä ilman päihteitä alkaa olla mukavaa: tunteita, joita kemialla tavoittelit, alkaa tulemaan selvin päin. Tietoisuus itsestä ja toiminnastasi lisääntyy. Yhtäkkiä tajuat, että sun elämäsi vaikein asia, kaikki kärsimys ja vuosien ahdistus, on muuttunut voimavaraksi. Sun sisäinen Pekka Hyysalo on herännyt, oot vaan painanut menemään ja selviytynyt. Sen kokeminen, kun kuoleman partaalta saakin uuden tilaisuuden elää, aiheuttaa sellaisen kiitollisuuden ja näkökulman elämään, että harvalla sellaista on.

Yhtäkkiä sulla onkin tavoitteita ja kokemuksia että onnistut. Voit alkaa miettiä mitä kaikkea ehdit arjessa tekemään, mistä asioista haluat elämäsi koostuvan. Se on aikamoinen muutos, kun aikaisemmin et oikein uskaltanut odottaa mitään. Sun ystävyyssuhteet eivät enää perustu siihen kuka hyötyy mitäkin. Voit olla oma itsesi. Alat luottamaan. Jossain vaiheessa elämääsi astuu tyttö- tai poikaystävä. Monet ehdottavat, että parempi aloittaa suhde vasta kun on opetellut kasvin tai lemmikin kanssa, mutta harvahan näin tekee.

Kasvaminen ei lopu hoitoon, ehei, siinä kohtaa kuvioihin tulee vertaistukiryhmät. Rajattoman toivon ja kokemuksen yhteisö, mistä voit hakea toivoa ja tukea missä tahansa elämän vaiheessa. Ja se toimii, voi pojat. Äärettömän ahdistuksen ja toivottomuuden suosta oletkin yhtäkkiä kompuroinut paikkaan missä on toimivia ratkaisuja. Ratkaisuja sellaisiin asioihin, joita et ole edes osannut vielä kysyä. Voi olla, että hoidon jälkeen siitä tulee perusta, kivijalka ja voimavara mistä ammentaa kaikkeen elämässäsi tapahtuvaan. Tai löydät jonkin toisen sulle toimivan tavan. Tyyli on vapaa, tavoite on sama: olla onnellinen. Tukipalveluita löytyy arjesta selviämiseen selvin päin, työ- tai koulutuspaikan löytymiseen tai velkakierteen lopettamiseen. Ongelmiin on olemassa ratkaisuja. Mahdollisuudet ovat samat kuin kenellä tahansa muullakin elämässä. Voit matkustella, harrastaa, käydä keikoilla, lähteä mökille, osallistua festareille, opiskella, käydä töissä, saada elämyksiä ja kokemuksia, sisältöä elämääsi.

Tähän uuteen vapauteen liittyy vastuu. Käyttäminen ei ole vapautta. Mahdollisuus tehdä valinta, käyttääkö tänään, on vapautta. Sisäinen kasvu tuo mahdolliseksi ulkoisesta nauttimisen. Kasvuun tarvitset työkaluja. Toisin toimimiseen, oli säätila ulkona tai sisällä mikä hyvänsä. Ulkoisen ja sisäisen todellisuuden kohtaaminen vaatii työskentelyä ja se työskentely tarkoittaa itsestään vastuun ottamista. Tämä mahdollistaa tietoisuuden lisääntymisen itsestä ja omasta toiminnasta. Miten mikään voi muuttua, jos et saa uusia työkaluja vanhojen tilalle?

Tätä on toipuminen.

                                                                                                                                                Ville Nieminen, EXP2-hanke, YAD ry

Kaikki mikä kukkii ei ole kannabista…

Olen syksyn mittaan osallistunut muutamaan seminaariin, joissa on pyritty pohtimaan kannabiskysymystä monesta näkökulmasta. Tällaiselle keskustelulle on selkeästi tarvetta, sillä osallistujamäärät ovat olleet varsin suuria. Nuoria kohtaavat ammattilaiset niin nuorisotyössä, terveydenhuollossa ja koulumaailmassa pohtivat, mitä tulisi tehdä ja miten tulisi suhtautua nuorten kannabiskokeiluihin.

Huumehoidon puolella kannabis ei tilastojen mukaan näy juurikaan aiempaa useammin ensisijaisena hoitoon hakeutumisen syynä. Kannabiskokeilut ja käyttö näyttäisivät kaatuvan enemmän perusterveydenhuollon niskaan erilaisina mielenterveyden haasteina. Tilastollista näyttöä kannabiksesta aiheutuvien perusterveydenhuollon toimenpiteiden lisääntymisestä ei ole, koska sitä ei ole viime vuosina tutkittu. Käsittääkseni tämä on selvitettävissä terveydenhuollon rekistereistä ja toivonkin, että tätä tullaan tutkimaan lähivuosina. Näin saisimme varmuuden sille, onko kentän näppituntuma oikea. Samalla voisi selvittää senkin, kuinka suuri osa näistä kannabiksen vuoksi terveydenhuollon pariin ajautuneista on alaikäisiä.

kuha-ei-polta-pilveaTHL:n kouluterveyskysely sekä väestötutkimus molemmat osoittavat, että nuorten kannabiksen kokeilu tai käyttö on pysynyt samalla tasolla 2010-luvun ajan. Kouluterveyskyselyn käyrät näyttävät peruskouluikäisten sekä lukiolaisten kohdalla, että huumekokeilun suhteen ollaan edelleen alemmalla tasolla kuin vuosituhannen vaihteessa. Väestökyselyissä 15–24-vuotiaitten ikähaarukassa on vuodesta 1998 tapahtunut hieman nousua kannabiksen käytössä. Ei siis hälyttäviä signaaleja näiden valossa.

Samalla nuorten suhtautuminen kannabiksen riskeihin on muuttunut. 15–24-vuotiaista 63 % pitää kannabiksen kokeilemiseen liittyviä riskejä vähäisinä. Yli puolet tästä ikäluokasta myös tuntee henkilökohtaisesti jonkun, joka käyttää.

Asenteiden muuttumisesta huolimatta alaikäisten kannabiskokeilut ovat pysyneet samalla tasolla useamman vuoden ajan. STM:n Elina Kotovirta esittikin hyvän kysymyksen SPR:n päihdetyön juhlaseminaarissa: Ovatko nuoret kenties niin fiksuja, etteivät demonisoi kannabista tai tuomitse käyttäjiä, mutta eivät myöskään itse käytä?

Yle uutisoi syksyllä, että kannabis on rynninyt viinan rinnalle korkeakouluopiskelijoiden keskuudessa. Jutussa haastatellun opiskelijan mukaan osa opiskelijoista on siirtynyt alkoholista kokonaan kannabikseen. Tämä on tietenkin vain yksittäinen mielipide ja lausunto vailla näyttöä. Aihe olisi kuitenkin erittäin herkullinen tutkimuksen aihe. Tuleeko kannabiksen käyttö muun päihteiden käytön päälle, lisäten näin ”kokonaispäihtymyksen” määrää? Tai kuinka monen kohdalla kannabis todella korvaa alkoholin?

Välillä tuntuu, että kannabiskeskustelun yhtenä sivutuotteena lakaistaan oleellinen fakta maton alle. Kaikkien päihteiden kohdalla pätee, että käytön riskit ovat suurimmat alaikäisillä. Jos ostetaan nuorelle viikonloppujuomiset ja myhäillään tyytyväisenä, ettei se sentään käytä kannabista, ollaan mielestäni pahasti hakoteillä.

Kaipaamme kannabikseen liittyen edelleen avointa ja asialinjoilla pysyvää keskustelua ja tutkimusta. Kaikilla meillä kannabisasioista mielipiteen omaavilla nimittäin lienee yksi yhteinen tavoite: kannabiksen käytöstä aiheutuvien haittojen minimointi. Toimintaehdotuksista tavoitteen saavuttamiseksi voidaankin sitten käydä vilkasta keskustelua.

– Janne Paananen, toiminnanjohtaja, YAD ry

PS. A-klinikkasäätiön ja YAD:n yhteisessa Savusaunassa keskustellaan tällä viikolla kannabiksen käyttäjän ja hänen läheistensä välisestä kommunikoinnista. Kannabiksen käyttö kun kiinnostaa käyttäjän itsensä ohella kaikkia, jotka välittävät hänestä. Moraalipanikointi torppaa keskustelun heti alkuunsa – millainen kommunikaatio sitten toimii? Miten kohdata käyttäjä ja miten läheisten kesken voidaan käydä avointa keskustelua? Oletko kenties kertonut käytöstäsi tai kokeilustasi vanhemmillesi tai seurustelukumppanillesi ja mitä siitä seurasi?

Voit käydä esittämässä kysymyksesi Sauvusaunaan, jossa niihin vastaavat läheistyön ammattilainen sekä kannabiksen kokeilusta tai käytöstä kokemusta omaavat vertaiset.

Savusauna-vko48

Kaikki käyttäjät eivät mahdu samaan muottiin

Huumeiden käyttäjiä kohtaavissa järjestöissä ollaan huolissaan käyttäjien kohtelusta niin palveluissa, kuin yhteiskunnassa ylipäänsä. Kun rahahanoja vedetään tiukemmalle, käy usein niin, että kaikkein heikoimmassa asemassa olevat kärsivät eniten. Kuten professori Juho Saari on tutkimuksissaan todennut, hyvinvointivaltiomme pohjassa on reikä, josta kaikkein huono-osaisimmat valuvat palveluiden saamattomiin. Yhteistä näille huono-osaisille on usein runsas päihteidenkäyttö ja asunnottomuus.

me teemme kaikki virheitaUlkoministeri Erkki Tuomioja totesi viime vuoden lopulla Sosten Hyvinvointitalous-foorumissa: ”Sivistynyttä yhteiskuntaa mitataan sen mukaan miten se kohtelee kaikkein heikoimmassa asemassa olevia ryhmiään”. Heikommassa asemassa olevien mukana pitäminen on paitsi inhimillistä, mutta myöskin pidemmällä aikavälillä taloudellisesti kestävää.

Suurin osa huumeiden käyttäjistä ei ole kuitenkaan pudonnut hyvinvointivaltion pohjan läpi. Silti monen mielikuvissa kaikki huumeiden käyttäjät ovat asunnottomia, kuluneisiin vaatteisiin pukeutuneita, suonensisäisiä käyttäviä ihmisraunioita, jotka tekevät mitä vain saadakseen annoksensa. Kuva on tietenkin hyvin stereotyyppinen. Toki heitäkin on, ja heidän saaminen palveluiden ja tuen piiriin on erittäin haastavaa. Käyttäjiä on kuitenkin myös muunlaisia. Kaikille ei aiheudu välittömästi ongelmia käytöstä, osa hallitsee käyttönsä kuten keskivertosuomalainen alkoholin käytön. Mutta olipa huumeiden käyttö satunnais- tai ongelmakäyttöä, tulee meidän yhteiskunnan rakenteiden olla sellaisia, että käyttäjä ja hänen läheisensä voivat saada apua silloin, kun sitä haluavat ja tarvitsevat.

Hoito- ja tukijärjestelmän tulee kyetä kohtaamaan niin suonensisäisten käyttäjät, kuin kannabista kokeilleet, ja kaikki se kirjo siinä välillä. Puhtaasti hoidollisen ja käytön loppumiseen tähtäävän avun lisäksi yhteiskunnan tulee huolehtia myös käytöstä aiheutuvien haittojen minimoimisesta. Apua on sekin, että saamme ne käyttäjät, jotka arvelevat hallitsevansa käyttönsä, miettimään oman käyttönsä riskejä ja käytön vaikutuksia ympäröivään maailmaan ja ihmisiin. Apua on se, että jos käyttäjä ei tänään ole valmis raitistumaan, niin hän voi kuitenkin käyttää puhtaita välineitä suojautuakseen tartuntataudeilta ja infektioilta. Apua on se, että käyttäjä saadaan jättämään vaarallisemmat aineet ja siirtymään vähemmän haitallisiin. Apua on se, että emme tuomitse ja hylkää, vaan annamme uuden mahdollisuuden. Apua on se, että emme lokeroi kaikkia käyttäjiä yhteen muottiin, vaan kohtelemme heitä yksilöinä, ihmisinä.

www.facebook.com/eituomita, Twitterissä: #eituomita #meteemmekaikkivirheitä

– Janne Paananen, toiminnanjohtaja, YAD ry