Ihmistyön tärkein kysymys?

Minä en tiedä päihdetyöstä paljoakaan. Päihdepoliitikasta vielä vähemmän. Minulla ei ole kokemusasiantuntijuuden tuomaa ymmärrystä asioista. Päihdekeskustelu on niin moniäänistä ja moniarvoista, etten meinaa pysyä kärryillä. Vahvasti olen vain sitä mieltä, että ihmisyys, inhimillisyys ja eettisyys ovat omista arvoistani tärkeimmät. Ja niiden pohjalta koetan rakentaa omaa päihdetyön ammatti-identiteettiäni. Kaikki muu on vielä vailla tarkkoja äärirajoja.

Ja tässä olen. Töissä ehkäisevässä päihdetyössä. Minä, nuori vanha nuorisotyöläinen.

Edellisessä työssäni (kunnallinen nuorisotyö) suurin oppini oli 16-vuotiaan vinkki: ”Nuorilta kannattaa kysyä; mitä kuuluu?”

Suurimmasta opistani seurannut suurin oivallukseni oli, että tärkeintä on kuunnella vastaus tuohon kysymykseen ja reagoida siihen. Kysyä lisää. Sillä jokainen meistä haluaa tulla nähdyksi ja kuulluksi, kohdatuksi. Hyvin- tai pahoinvointi ei näy aina päällepäin.

Elina Salminen oli pukenut oivallukseni runoksi Kesken-sivullaan.

elina salminen kesken

 

Työssä YAD:lla on hienoa se, että saan kohdata upeita ihmisiä päivittäin, sekä kasvotusten että verkon välityksellä. Oppia työstä, elämästä ja itsestäni. Pysyä kiinni ajassa ja ilmiöissä nuorten mukana, saada tietoa päihdetyön huippuammattilaisilta ja ymmärrystä asioista kokemusasiantuntijoilta.

Erään entisen huumeidenkäyttäjän kanssa elämää pohtiessani tulin kysyneeksi:

”Mitä sanoisit nyt itsellesi, sille nuorelle tyypille joka olit silloin, ennen kuin aloit käyttämään päihteitä?”

”No… varmaan että puhu jollekin.”

Jäin pohtimaan. Kysyikö Sinulta kukaan. ”Mitä kuuluu? Miten voit?”

Ja jos kysyi, kuunteliko vastauksen? Kysyikö lisää? Kohtasiko oikeasti?

Jäin pohtimaan. Kun teemme ihmisten kanssa töitä, on sitten kyse minkä ikäisistä tai missä elämäntilanteessa tahansa olevista ihmisistä, ennaltaehkäisevästä tai korjaavasta työstä tai palveluohjauksesta ja onpa oma roolimme, orientaatiomme tai tulokulmamme auttamiseen tai hyvinvoinnin edistämiseen mikä tahansa, onko tärkeintä kysyä: ”Mitä kuuluu? Miten voit?” Mahdollistaako se jotain enemmän kuin kysymättä jättäminen?

Hyvinvointi ja onnellisuus ovat yksilöllisiä tunne- ja kokemusasioita, joita kukaan muu ei loppujen lopuksi voi puolestamme määrittää (vaikka yhteiskunta eli me kaikki sitä jostain syystä yritämme). Onnellisuuden ja hyvän elämän kriteerit muotoutuvat omien arvojemme ja kokemustemme pohjalle, eikä se, mikä minulle on hyvää elämää, ole sitä välttämättä Sinulle. Jos muistaisimme useammin kysyä, kuunnella ja kohdata toisiamme hyvinvoinnin näkökulmasta, lisääntyisikövätkö hyvinvointi ja onnellisuus?

Kunhan tässä tuumailen.

Voi hyvin,
– Anne Hämäläinen, verkkovapaaehtoistyön suunnittelija, YAD Street Team –

P.S. Milloin olet kysynyt viimeksi itseltäsi, miten voit? Ja oletko kuunnellut vastauksen?