Kaikilla ei ole samat mahdollisuudet, mutta kaikilla on mahdollisuus

Ensimmäinen huostaanotto kolmevuotiaana. Koko lapsuusikä laitoskierrettä erilaisissa lastensuojelun palveluissa. Välillä hyviä työntekijöitä, välillä huonompia. Elämän aikuiset ja osoitteet vaihtuvat. Biologisesta vanhemmasta on kova huoli, mutta kukaan ei auta. Silloin kun huoli on kovimmillaan, ei vanhempaa saa edes tavata, liian isot riskit. Omaa paikkaa ei tunnu löytyvän mistään, ja torjutuksi tulemisen tunne on arkipäivää. Lopulta tuntuu, ettei kannata enää yrittää.

Laitoskierteen rinnalle tulevat rikokset ja päihteet. Jännitys peittää alleen ahdistuksen edes hetkeksi. Yhteinen salaisuus hitsaa porukkaa yhteen, elämänmittainen ulkopuolisuuden tunne tuntuu päättyneen. Päihteiden ja rikollisuuden tuoma yhteisö näyttää kuitenkin pian myös ruman puolensa. Tapaturmia, pahoinpitelyitä, huonoja valintoja ja syvenevää ahdistusta. Tuomiot vaihtuvat ehdollisesta ehdottomaksi ja vankilan jälkeen odottaa kodittomuus. Toisaalta vankeusaikana väläytellään ensimmäistä kertaa myös mahdollisuuksia toisenlaisesta elämästä, sillä vankilan sosiaalityöntekijä tarjoaa mahdollisuutta päihdehoitoon. Katkoyrityksiä on takana jo aikaisemmin, mutta vanhoissa kuvioissa on vaikea pitää kiinni päihteettömyydestä muutamia viikkoja kauempaa. Nyt tilanne on kuitenkin uusi, ja sosiaalityöntekijän osoittama luottamus tuntuu hyvältä. Uusi alku voi sittenkin olla mahdollinen.

Tuomion jälkeen uusi kotikunta lupaa jatkaa vankilassa aloitettua päihdehoitoa. Maksusitoumus irtoaa kuukaudeksi. Neljässä viikossa ehtii juuri tottua vankilan ulkopuoliseen elämään, mutta yli kymmenen vuoden mittaista päihdekierrettä sillä ei selätetä. Pitkän anelun jälkeen irtoaa vielä toinen kuukausi, tämän jälkeen on tarkoitus pärjätä omillaan. Tämä ei ole ainoa kuva ongelmien kasaantumisesta, mutta tämä on yksi.

Kaikilla ei ole samat mahdollisuudet, mutta kaikilla on mahdollisuus

On täysin naiivi ajatus, että kaikilla olisi Suomessa samat mahdollisuudet elämässä. Se, että muutamat kouluttamattomien ja moniongelmaisten kotien kasvatit onnistuvat lopulta elämässään menestymään ei tarkoita, etteivätkö tilastot ja tutkimukset sukupolvien ketjuista ja marginalisaation periytymisestä pitäisi paikkaansa. Kyse ei ole pelkästään aineellisista resursseista. Ajatus ja kokemukset siitä, mikä elämässä on mahdollista, on myös periytyvää ja kasvuympäristöstä opittua. Ei ole mahdotonta, että näistä huolimatta lapsi tai nuori lähtee aktiivisesti pyrkimään kohti toisenlaista tulevaisuuden näkemystä. Sen sijaan on täysin kohtuutonta odottaa, että hän tekisi sen yksin.

Nuoret ja nuoret aikuiset, jotka elävät päivittäin päihde- ja mielenterveysongelmien, asunnottomuuden, koulupudokkuuden, työttömyyden ja monien muiden arkipäivän haasteiden kanssa eivät kaipaa mitään tsemppiaforismeja ja voimalauseita arkeensa. He kaipaavat ihmisiä, joita kiinnostaa, jotka eivät heti luovuta ja jotka eivät pomputa tiskiltä toiselle siinä toivossa, että jota kuta toista kiinnostaisi. Ihmistä, joka osaa katsoa sen verran omasta laatikostaan ulos, että huomaa esitellä myös ne vaihtoehdot, joista nuori ei ymmärtänyt kysyä.

Haastatellessani graduani varten kokemusasiantuntijatoiminnassa mukana olevia nuoria päihdetoipujia, huomasin heidän varsin erilaisissa tarinoissaan yhden yhdistävän piirteen. Kaikkien heidän elämässään oli toipumisen katalyyttina ollut joku henkilö, joka uskoi heihin ja heidän mahdollisuuksiinsa vielä silloinkin, kun he eivät itse enää jaksaneet. Tämä on tärkeä muistutus kaikille haastavassa elämäntilanteessa olevien kanssa työskenteleville. On ymmärrettävää, että elämässään jatkuvia vastoinkäymisiä, epäonnistumisia ja torjumisia kokenut nuori kadottaa jossain kohtaa uskonsa tulevaisuuteen. Nuoren kanssa työskentelevän henkilön ei ole kuitenkaan syytä ottaa tätä toivottomuutta itsestään selvyytenä. Muutosmotivaatio ei ole sisäsyntyinen tila, vaan vuorovaikutuksen synnyttämä ilmiö, jota voi joko ruokkia tai lannistaa. Uskomalla nuoren mahdollisuuksiin voi työntekijä parantaa ainakin kahden henkilön motivaatiota: asiakkaan ja omaansa.

Tällä viikolla vietetään ehkäisevän päihdetyön viikkoa. Tällä viikolla, kuten kaikilla muillakin, meidän nuorten kanssa työskentelevillä on tärkeä tehtävä olla mukana mahdollistamassa muutoksia. Mennyttä emme voi muuttaa, mutta meillä kaikilla nuorten arjessa työskentelevillä on etuoikeus olla avainpaikalla osana paremman huomisen rakentamista.

– Petra Karinen, ehkäisevän huumetyön suunnittelija, YAD ry

 

Avoimin mielin, toisiltaan oppien ja rehellisesti keskustellen

YAD otti varaslähdön ehkäisevän päihdetyön viikkoon viime viikonloppuna. YAD:n kokemusasiantuntijat kävivät Lontoossa tutustumassa paikalliseen Release-järjestöön. Release on toiminut huumetyön parissa Englannissa jo lähes viisikymmentä vuotta. Release painottaa toiminnassaan vahvasti haittoja vähentävää näkökulmaa ja ihmisoikeuksia.

onni onSamoin viikonloppuna Tampereella koulutettiin uusia YAD:n vapaaehtoisia Infopistekoulutuksessa. Koulutus on YAD:n peruskoulutus järjestön arvo- ja aatemaailmaan ja se antaa eväät infopistetyöhön. Koulukseen kuuluikin käytännön harjoittelua Setan Halloween-bileissä. Halloweenkuvia voi käydä väijymässä YAD:n Instagram-tililtä.

Tällä viikolla YAD:lta osallistutaan Tampereella Valikko-seminaariin, Lahdessa Koko kuva kannabiksesta -seminaariin sekä Helsingissä SPR:n päihdetyön 15 v. -juhlaseminaariin. Lahden seminaari myös live-striimataan YAD:n toimistolla Jyväskylässä.

Paikallisosastot aktivoituvat ainakin Jyväskylässä ja Tampereella sekä YAD:n Street Team jalkautuu Joensuuhun. Ehkäisevän päihdetyön viikon kaikki YAD:n tapahtumat löytyvät nettisivuilta.

Odotan innolla perjantain kannabisseminaaria, jossa pääsen pitämään kriittisen ystävän puheenvuoron. Aiheena kannabis keskusteluttaa ja jakaa mielipiteitä. Tässä pieni teaser tulevasta. Saatan seminaarissa näyttää kuvan kannabisuutisoinneista. En kerännyt kuvaan otsikoita kannabista koskevista takavarikoista, tuomioista tai puskien löytymisistä. Niillä olisi helposti täyttänyt toisen moisen.

kannabis uutisissa

Otsikoista on nähtävissä kannabiksen käytön normalisoituminen: ”Kiinnijäämisen pelkoa ei ole”, ”Asiasta ei kannata huolestua”, ”Alle puolet paheksuu kannabiksen käyttöä huumausaineena” ja ”Se on monelle arkipäivää, eikä millään tavalla mystistä”.

Toki nämä ovat vain otsikoita ja itse jutut pitävät sisällään monipuolisemman näkökulman asiasta. Sävy tuntuu kuitenkin selkeästi muuttuneen viime vuosina. Toisaalta se on myös hyvä asia. Kannabiksesta voidaan käydä avoimempaa keskustelua kuin aikoihin. Nuoret myös haastavat valistajan helposti ja vanhan koulukunnan ”no no”-argumentoinnilla ei keskustelussa juurikaan edetä. Avoimin mielin, toisiltaan oppien ja rehellisesti keskustellen… semmottii on vaikuttava, hyvä ja eettisesti kestävä ehkäisevä päihdetyö.

– Janne Paananen, YAD, toiminnanjohtaja

Onnellisuus on harvoin pullotetussa muodossa

EPT-viikon banneri juomalla vahemmanVietämme tällä viikolla Ehkäisevän päihdetyön viikkoa. Viikon teemana on onnellisuus ja hyvä elämä. Teemaviikon julisteissa kysytäänkin: ”Kenet sinä tekisit onnelliseksi juomalla vähemmän?”

Päihteiden käyttö ei juuri koskaan ole vain ja ainoastaan käyttäjän itsensä asia. Se vaikuttaa väistämättä ympäristöön ja läheisiin. Päihteiden käyttö luo läheisille usein turvattomuutta, yksinäisyyttä ja huolta. Toisaalta päihteet kuuluvat moniin sosiaalisiin tapahtumiin, illanviettoihin ja rituaaleihin tuoden tullessaan yhteenkuuluvuuden tunnetta, rentoutta ja jopa makunautintoja. Päihteitä ei siis tule automaattisesti nähdä mörkönä, vaan yhteiskunnassa olevana (ja pysyvänä) asiana, jonka kanssa on opittava elämään, kaikkine haittoineen ja hyötyineen.

Usein tasapaino tarkoittaa onnellisuutta. Uskon, että näin on myös päihteiden kohdalla. Emme ole huolissamme kaikkien läheistemme päihteidenkäytöstä, mutta lähes jokainen suomalainen tuntee lähipiiristään jonkun, josta on huolissaan. Hänen käyttönsä vähentäminen tekisi ympäristöään varmasti onnelliseksi.

Tasapainon löytäminen voi olla vaikeaa ja se tarkoittaa eri asiaa eri ihmisille. Jollekulle se merkitsee streittariutta, toiselle lasillista viiniä ruoan kanssa ja kolmannelle biletystä kaveriporukan kanssa silloin tällöin. Oman tasapainon ja rajansa löytää usein erehdyksien kautta. Sen löytääkseen on hyvä olla itselleen rehellinen ja valmis pohtimaan ja kyseenalaistamaan omaa päihteiden käyttöä ja sen merkitystä elämässä.

Minä vastaan ehkäisevän päihdetyön viikon kysymykseen, että juomalla vähemmän teen kaikkein onnellisimmaksi itseni. Ei tarvitse murehtia humalassa tapahtuneita sekoiluja, rahaa jää uusiin buutseihin ja terveyskin kiittää. Juomalla vähemmän annan itselleni paremman mahdollisuuden olla onnellinen. Ja siinä sivussa läheisteni ei tarvitse olla huolissaan minun päihteiden käytöstäni.

Pohdi, mikä tekee sinut onnelliseksi ja on sinun elämässäsi sitä kaikkein #kovintakamaa. Loppujen lopuksi se on harvoin pullotetussa muodossa tai paperiin käärittynä.

– Janne Paananen, toiminnanjohtaja, YAD ry

PS. Ehkäisen päihdetyön viikon YAD:n tapahtumat löytyvät toimintakalenteristamme.