Light-nuorisotyötä?

Olen kiitollinen siitä, että saan työskennellä nuorten kanssa. Se, että saa elää arkea nuoren rinnalla ja saattaa nuorta kasvamaan, kasvattaa myös kasvattajaa. Viimeiset pari vuotta ennen YAD:lle tuloani työskentelin kunnallisessa nuorisotyössä pienessä keskisuomalaisessa maalaispitäjässä. Nuoret opettivat minulle jatkuvasti asioita elämästä ja itsestäni. Nuoret haastoivat ajattelemaan, keskustelemaan ja perustelemaan. Monet kasvokkain tapahtuneet kohtaamiset ja yhdessä kuljetut matkat ovat piirtyneet mieleen ja sydämeen.

14627899_10154436055321043_780012484_n

Tässäpä pieni #tb-hetki viime kevään tunnelmiin (ote kolumnista Hankasalmen sanomissa 31.3.2016):

Rakas nuori,

…Olen oppinut sinulta paljon. Sinun surusi on rutistanut minunkin sydäntäni kasaan, ja sinun ilosi saanut sen hypähtelemään riemusta. Olen jännittänyt puolestasi, ollut huolissani sinusta ja pakahtunut ylpeydestä onnistuessasi…

20160519_204916Nyt takana on kohta puoli vuotta verkkovapaaehtoistyön suunnittelijan pestiä. Työtä, jossa kohtaan nuoria ympäri Suomen verkon välityksellä päivittäin, mutta suurinta osaa en koskaan tapaa kasvotusten. Ennakkoon ajattelin, että tämä olisi jotenkin ”kevyempi ja ei-niin-syvälle-menevä” tapa tehdä nuorisotyötä. Että vaikka huumeet aiheena eivät ole kevyimmästä päästä, en kuitenkaan tapaisi nuoria jatkuvasti kasvotusten, joten kanssakäyminen olisi jotenkin pinnallisempaa. Miten väärässä olinkaan. Ja miten onnellinen olenkaan siitä, että olin niin väärässä. Toki osan nuorista kanssa kohtaamisemme verkossa ovat satunnaisia ja olemme vuorovaikutuksessa vain hetken aikaa, mutta niinhän se on kasvokkainkin tapahtuvassa nuorisotyössä ja elämässä ylipäätään.  Kyllä, monet verkossa tapahtuvat kohtaamiset ja yhdessä kuljetut matkat tulevat piirtymään tiukasti mieleeni ja sydämeeni. Ja miten iso ilo onkaan ollut tavata muutamia Street Teamilaisia myös kasvotusten. Jännä, miten voi tuntua saman tien niin tutulta, vaikkei ole koskaan nähnyt toista tai edes kuullut toisen ääntä.

Kiitos Street Teamilainen, että sen lisäksi, että teet arvokasta vapaaehtoistyötä ehkäisevässä huumetyössä, jaa14696938_10154436048316043_2113901000_nt kanssani arkeasi.  Kerrot kuulumisiasi, ilojasi ja huoliasi, snappaat tai whatsappaat. Minä todellakin jännitän sinun jalkapalloturnaustasi tai tulevaa koettasi. Olen huolissani sinusta kun toipumisessasi tulee takapakkia. Pakahdun ylpeydestä, kun pidät koulussa onnistuneesti esitelmän, palautat hienon videon tai kerrot rohkaistuneesi juttelemaan ventovieraalle. Kiitos, että opetat ja kasvatat minua.

Olisi mahtavaa tavata sinua kasvotusten. Mutta ei meidän tarvitse nähdä toisiamme ollaksemme toisillemme olemassa. Olet minulle tärkeä, missä oletkin. Tiedä, että voit jatkossakin ottaa minuun yhteyttä.

Minusta on hienoa, että on monenlaisia tapoja kohdata ihmisiä, ja monenlaisia väyliä tehdä nuorisotyötä. Mielestäni sekä kasvokkain että verkossa tehtävä työ tukevat toisiaan, niitä on turha asettaa vastakkain ja kilpailemaan toistensa kanssa. Tärkeämpää on tehdä kaikissa ympäristöissä työtä siten, että nuorille joka puolella Suomea tulee sellainen olo, että voin ottaa yhteyttä keneen tahansa nuorten kanssa työtä tekevään aikuiseen ja tulen kohdatuksi omana itsenäni, saan jakaa arjen iloni ja suruni, sekä minua osataan auttaa/ohjata avun piiriin silloin kun sitä tarvitsen. Olipa elämäntilanne tai olosuhteet mitkä tahansa. Aito kohtaaminen ei ole kiinni fyysisestä ympäristöstä, verkosta tai käytetyistä välineistä. Se on kiinni ihmisistä.sieppaasuomi

Nuoren tulee voida luottaa nuorisotyöhön, missä ja milloin tahansa.  Ollaanhan siis jokainen #hupparikansanpuolella.

Voi hyvin,
Anne Hämäläinen
Verkkovapaaehtoistyön suunnittelija
YAD Youth Against Drugs ry.

Ihmistyön tärkein kysymys?

Minä en tiedä päihdetyöstä paljoakaan. Päihdepoliitikasta vielä vähemmän. Minulla ei ole kokemusasiantuntijuuden tuomaa ymmärrystä asioista. Päihdekeskustelu on niin moniäänistä ja moniarvoista, etten meinaa pysyä kärryillä. Vahvasti olen vain sitä mieltä, että ihmisyys, inhimillisyys ja eettisyys ovat omista arvoistani tärkeimmät. Ja niiden pohjalta koetan rakentaa omaa päihdetyön ammatti-identiteettiäni. Kaikki muu on vielä vailla tarkkoja äärirajoja.

Ja tässä olen. Töissä ehkäisevässä päihdetyössä. Minä, nuori vanha nuorisotyöläinen.

Edellisessä työssäni (kunnallinen nuorisotyö) suurin oppini oli 16-vuotiaan vinkki: ”Nuorilta kannattaa kysyä; mitä kuuluu?”

Suurimmasta opistani seurannut suurin oivallukseni oli, että tärkeintä on kuunnella vastaus tuohon kysymykseen ja reagoida siihen. Kysyä lisää. Sillä jokainen meistä haluaa tulla nähdyksi ja kuulluksi, kohdatuksi. Hyvin- tai pahoinvointi ei näy aina päällepäin.

Elina Salminen oli pukenut oivallukseni runoksi Kesken-sivullaan.

elina salminen kesken

 

Työssä YAD:lla on hienoa se, että saan kohdata upeita ihmisiä päivittäin, sekä kasvotusten että verkon välityksellä. Oppia työstä, elämästä ja itsestäni. Pysyä kiinni ajassa ja ilmiöissä nuorten mukana, saada tietoa päihdetyön huippuammattilaisilta ja ymmärrystä asioista kokemusasiantuntijoilta.

Erään entisen huumeidenkäyttäjän kanssa elämää pohtiessani tulin kysyneeksi:

”Mitä sanoisit nyt itsellesi, sille nuorelle tyypille joka olit silloin, ennen kuin aloit käyttämään päihteitä?”

”No… varmaan että puhu jollekin.”

Jäin pohtimaan. Kysyikö Sinulta kukaan. ”Mitä kuuluu? Miten voit?”

Ja jos kysyi, kuunteliko vastauksen? Kysyikö lisää? Kohtasiko oikeasti?

Jäin pohtimaan. Kun teemme ihmisten kanssa töitä, on sitten kyse minkä ikäisistä tai missä elämäntilanteessa tahansa olevista ihmisistä, ennaltaehkäisevästä tai korjaavasta työstä tai palveluohjauksesta ja onpa oma roolimme, orientaatiomme tai tulokulmamme auttamiseen tai hyvinvoinnin edistämiseen mikä tahansa, onko tärkeintä kysyä: ”Mitä kuuluu? Miten voit?” Mahdollistaako se jotain enemmän kuin kysymättä jättäminen?

Hyvinvointi ja onnellisuus ovat yksilöllisiä tunne- ja kokemusasioita, joita kukaan muu ei loppujen lopuksi voi puolestamme määrittää (vaikka yhteiskunta eli me kaikki sitä jostain syystä yritämme). Onnellisuuden ja hyvän elämän kriteerit muotoutuvat omien arvojemme ja kokemustemme pohjalle, eikä se, mikä minulle on hyvää elämää, ole sitä välttämättä Sinulle. Jos muistaisimme useammin kysyä, kuunnella ja kohdata toisiamme hyvinvoinnin näkökulmasta, lisääntyisikövätkö hyvinvointi ja onnellisuus?

Kunhan tässä tuumailen.

Voi hyvin,
– Anne Hämäläinen, verkkovapaaehtoistyön suunnittelija, YAD Street Team –

P.S. Milloin olet kysynyt viimeksi itseltäsi, miten voit? Ja oletko kuunnellut vastauksen?