Timanttisesta dialogista tukea puheeksi ottamiseen

Huolesta puhuminen ja päihteidenkäytön puheeksi ottaminen ei aina ole helppoa. Se saattaa jännittää monesta syystä ja sille voi tuntua olevan useita esteitä. Miten hän tähän reagoi? Tuntuuko hänestä, että tongin hänen asioitaan? Mitä jos huoleni on turha? En tiedä aiheesta mitään, miten osaan puhua siitä? Ajanko hänet vain kauemmas ottamalla asian puheeksi? Oli kyse huolessasi sitten kaveristasi, lapsestasi tai vaikkapa työtoveristasi, on puheeksi ottamiseen rohkaistuminen silti äärimmäisen tärkeää peloista huolimatta. Vaikka huolenaiheuttaja ei loppujen lopuksi osoittautuisikaan päihteidenkäytöksi, voi ilmetä jokin muu asia, jossa hän tarvitsee tukea. Ja vaikka huolesi olisi ollut aiheeton, se tuntuu silti useimmiten vastaanottajasta hyvältä. Kukapa meistä ei haluaisi tuntea, että meistä välitetään? Puheeksi ottaminen ei vaadi sinulta asiantuntijuutta päihteisiin liittyen. Riittää, että välität ja olet valmis kuuntelemaan.

Puheeksi ottamista voi helpottaa hyödyntämällä dialogin periaatteita. Perinteinen keskustelu ja dialogi eroavat toisistaan muutamilla tavoilla. Dialogin tavoitteena on oppia toisiltaan, käydä vuoropuhelua ja pohtia käsillä olevan asian eri puolia, yhdessä. Keskustelussa taas pyritään yleensä pääsemään jonkinlaiseen lopputulokseen ja päätökseen. Dialogi itsessään on hyvin järkeenkäypää, eivätkä sen periaatteet ole mutkikkaita tai työläitä toteuttaa aivan arkipäiväisessäkään kanssakäymisessä.

KUVA. Timanttisen dialogin kulmakivet.

Kuuntele. Kuulostaa itsestään selvältä, mutta unohtuu herkästi. Kuuntele aidosti, mitä toisella on sanottavaa. Usein kuuntelemme vain siksi, että voimme valmistautua esittämään asiaan jonkin vasta-argumentin. Jos vain itse puhut, muttet kuuntele, anti jää melko yksipuoliseksi. Me kaikki haluamme tulla kuulluksi ja kokea, että sanoillamme on merkitys ja että niiden avulla voi vaikuttaa

Kunnioita. Kunnioitus tarkoittaa sitä, että olet valmis todella kuulemaan, mitä toisella on sanottavaa ja olet myös valmis oppimaan siitä. Se tarkoittaa myös sitä, että olet valmis jatkamaan keskustelua, ja myös kyseenalaistamaan omat näkemyksesi, huolimatta mahdollisista vastakkaisista näkökulmista. Kunnioitus on myös konkreettisia tekoja: katso silmiin, kysele ja ole kiinnostunut, älä häärää samalla jotain muuta.

Odota vuoroasi. Joillakin ajatustensa ilmaisemisessa sanoiksi saattaa kestää kauemman kuin toisilla. Odota siis rauhassa, että toinen saa asiansa sanottua. Jos et ymmärrä, mitä toinen tarkoittaa, täsmennä ja kysy lisää. On ihan okei olla ulalla, keskustellen ja kysellen voitte molemmat oppia lisää.

Puhu suoraan ja sydämestäsi. Älä kiertele, vaan kerro suoraan ajatuksistasi ja mielipiteistäsi – rehellisesti. Usko omiin mielipiteisiisi ja itseesi. Vaikka mielipiteesi olisi täysin eriävä kuin keskustelukumppanillasi, voi sen esittäminen viedä keskustelua täysin uuteen suuntaan ja herättää ajatuksia, joita ei muutoin olisi syntynyt. Muista kuitenkin käyttää minäviestintää, eli kerro asioista siten, miten ne sinun näkökulmastasi näyttäytyvät. Kukaan muu kuin henkilö itse ei voi tietää miten hän asiat kokee ja mitä hän niistä ajattelee, joten älä kyseenalaista hänen kokemustaan omasta elämästään.

Jos kaipaat vielä lisärohkaisua puheeksiottamiseen, ole meihin yhteydessä, me voimme auttaa!

Antoisia dialogihetkiä toivotellen,

Jemina Niemi, ehkäisevän huumetyön suunnittelija, YAD ry

 

 

 

 

Kaliseva kalenteri

Lääkkeistä moni saa avun ja usein ne ovat myös välttämättömiä hoidon kannalta. Mahdolliset haittavaikutukset on hyvä tiedostaa, ja oikea hoitotasapaino on tärkeää, sillä osa reseptilääkkeistä voi aiheuttaa riippuvuutta siinä missä huumeetkin. Määrättyjä lääkkeitä ei tule jättää ottamatta, eikä annostusta muuttaa omatoimisesti – lääkkeisiin liittyvistä huolista kannattaa jutella aina hoitavan lääkärin kanssa. Tässä yhden nuoren kokemus siitä, miten myös sairauden hoitoon määrätyt ja tarvitut lääkkeet voivat aiheuttaa riippuvuutta.

Istun apteekin odotuspenkillä, ja vuoronumerot vaihtuvat tuskallisen hitaasti. Minua oksettaa, pyörryttää, ja tärisen. Olen kylmän hien peitossa, enkä ole nukkunut kahteen vuorokauteen.

Mukava viikonloppureissuni Tampereelle on muuttunut yhdeksi elämäni kamalimmista kokemuksista muutaman pillerin takia. En nyt puhu suoranaisesti huumeista. Olen vain unohtanut dosettini kotiin yöpöydän kulmalle.

Minua on lääkitty duloksetiinilla, ketiapiinilla, monilla bentsodiatsepiineilla, ja serotoniinin takaisinoton salpaajilla 15-vuotiaasta lähtien, kokeillen useimpia lääkkeitä eri lääkärien alaisuudessa. Tällä hetkellä dosetistani löytyy kolmea eri lääkettä päivittäin, ja neljättä otan tarvittaessa. Masennuslääke, tasaajalääke, unilääke, ja satunnainen rauhoittava paniikkiin kellottavat päiväni.

Lähes kaikkien minullekin määrättyjen mielialalääkkeiden käyttöohjeessa lukee: Ei saa käyttää alle 18-vuotiailla potilailla. Kuitenkin nuorille ja lapsille määrätään jatkuvasti lääkkeitä, joiden haittavaikutuksista löytyy mm. veritulppa, sydänoireet, itsetuhoisuuden lisääntyminen, ja jopa äkkikuolema.

Psykiatriselle osastolle saavuttaessa käydään verikokeissa ja huumeseuloissa. Siellä vaaditaan täyttä pidättäytymistä huumeista ja alkoholista. Ymmärrettävää. Mieltä ei voi hoitaa, jos se on muiden aineiden vaikutusten alaisena. Sitten mieleeni tulee eräs potilas, joka tuupertui lääkityksensä vahvuuden takia monta kertaa päivässä. Toinen, joka lihoi 25 kiloa puolessa vuodessa psykoosilääkkeidensä takia. Itse näen harhoja ensimmäistä ja ainoaa kertaa elämässäni, kun minulla aloitetaan serotoniinin takaisinotonsalpaaja Seronil, masennuslääke. Kaikki me olemme alaikäisiä. Melkein kaikilla osaston nuorilla myös aloitetaan unilääke, sillä sairaalan valot sammuvat kymmeneltä, ja suurin osa nuorista valvoisi muualla pidempään. Yöhoitajia on vain yksi, ja kaikkien halutaan nukkuvan. Nykyään en saa unta ollenkaan ilman ketiapiinia, vaikka nukuin normaalisti ennen lääkitystä.

Kun resurssit mielenterveyshoitoon loppuvat, lääkärit lääkitsevät potilaat hiljaisiksi. Ilmiötä valvotaan enemmän nuorisopsykiatrian puolella, mutta kun ihminen täyttää 18, lääkkeiden määrääminen räjähtää lähes poikkeuksetta. Lääkäreissä on eroja, mutta kokemukseni mukaan aikuispuolelle sattuu useammin lääkemyönteisiä lääkäreitä. Aikuisosastot ovat aina täynnä, ja niille on kuukausien jono. Hoitajilla on aikaa keskustella ehkä kerran päivässä, mutta lääkekuppeja ilmaantuu pöydälle aamusta iltaan. Rauhoittavia, piristäviä, tasaavia, mielialaa nostattavia, psykoosista herättäviä, unilääkkeitä. Ihmiset kulkevat sairaalan käytävillä himmennein silmin.

Vieroitusoireista ei silti juuri puhuta. On yleistä tietoa, että bentsodiatsepiinipohjaiset lääkkeet aiheuttavat riippuvuutta, ja niitä jopa pelätään. Markkinoille tulee kuitenkin koko ajan uusia mielialalääkitystä, joita ei ole tutkittu niin pitkään, että pitkäaikaisvaikutuksista oltaisiin tietoisia.

Vieroitusoireet, kuten oksentelu, tärinä, ripuli, unettomuus, sähköiskujen tuntu aivoissa ja jopa koomaan vaipuminen lasketaan omaksi taudikseen. Syndroomat aiheuttavat myös kaksisuuntaista mielialahäiriötä, itsemurha-ajatuksia, tunne-elämän kaventumista ja liikenneonnettomuuksia. Ihminen ei välttämättä edes ymmärrä, mikä häntä vaivaa, ja lääkkeidenlopettamiskokemus voi olla vuosien taistelu, johon ei olisi voimavaroja.

Niin kauan, kun emme puhu aiheesta avoimesti, liian moni kärsii lääkeriippuvuudesta, pelkää olevansa yksin ja häpeää puhua asiasta. Minä olen yksi heistä, ja asia on minusta tärkeä.

Kun oma vuoronumeroni vilahtaa apteekin taululle, hoipertelen kalpeana tuoliin. Käytän viimeiset rahani lääkkeisiin, sillä kela ei korvaa niitä kuin silloin, kun ne ovat loppu. Otan kaikki ottamatta jääneet lääkkeet kerralla heti apteekin ovella, ja häpeän itseäni. Kun istun torin laidalla ja katselen poikaystäväni huolestuneita kasvoja, tunnen syvää vihaa sitä lääkäriä kohtaan, joka alun perin määräsi minulle lääkkeitä. Olen kuitenkin kiitollinen, sillä ilman lääkkeitä, en olisi selvinnyt 20-vuotiaaksi.

– Nainen, 20

Kaikilla ei ole samat mahdollisuudet, mutta kaikilla on mahdollisuus

Ensimmäinen huostaanotto kolmevuotiaana. Koko lapsuusikä laitoskierrettä erilaisissa lastensuojelun palveluissa. Välillä hyviä työntekijöitä, välillä huonompia. Elämän aikuiset ja osoitteet vaihtuvat. Biologisesta vanhemmasta on kova huoli, mutta kukaan ei auta. Silloin kun huoli on kovimmillaan, ei vanhempaa saa edes tavata, liian isot riskit. Omaa paikkaa ei tunnu löytyvän mistään, ja torjutuksi tulemisen tunne on arkipäivää. Lopulta tuntuu, ettei kannata enää yrittää.

Laitoskierteen rinnalle tulevat rikokset ja päihteet. Jännitys peittää alleen ahdistuksen edes hetkeksi. Yhteinen salaisuus hitsaa porukkaa yhteen, elämänmittainen ulkopuolisuuden tunne tuntuu päättyneen. Päihteiden ja rikollisuuden tuoma yhteisö näyttää kuitenkin pian myös ruman puolensa. Tapaturmia, pahoinpitelyitä, huonoja valintoja ja syvenevää ahdistusta. Tuomiot vaihtuvat ehdollisesta ehdottomaksi ja vankilan jälkeen odottaa kodittomuus. Toisaalta vankeusaikana väläytellään ensimmäistä kertaa myös mahdollisuuksia toisenlaisesta elämästä, sillä vankilan sosiaalityöntekijä tarjoaa mahdollisuutta päihdehoitoon. Katkoyrityksiä on takana jo aikaisemmin, mutta vanhoissa kuvioissa on vaikea pitää kiinni päihteettömyydestä muutamia viikkoja kauempaa. Nyt tilanne on kuitenkin uusi, ja sosiaalityöntekijän osoittama luottamus tuntuu hyvältä. Uusi alku voi sittenkin olla mahdollinen.

Tuomion jälkeen uusi kotikunta lupaa jatkaa vankilassa aloitettua päihdehoitoa. Maksusitoumus irtoaa kuukaudeksi. Neljässä viikossa ehtii juuri tottua vankilan ulkopuoliseen elämään, mutta yli kymmenen vuoden mittaista päihdekierrettä sillä ei selätetä. Pitkän anelun jälkeen irtoaa vielä toinen kuukausi, tämän jälkeen on tarkoitus pärjätä omillaan. Tämä ei ole ainoa kuva ongelmien kasaantumisesta, mutta tämä on yksi.

Kaikilla ei ole samat mahdollisuudet, mutta kaikilla on mahdollisuus

On täysin naiivi ajatus, että kaikilla olisi Suomessa samat mahdollisuudet elämässä. Se, että muutamat kouluttamattomien ja moniongelmaisten kotien kasvatit onnistuvat lopulta elämässään menestymään ei tarkoita, etteivätkö tilastot ja tutkimukset sukupolvien ketjuista ja marginalisaation periytymisestä pitäisi paikkaansa. Kyse ei ole pelkästään aineellisista resursseista. Ajatus ja kokemukset siitä, mikä elämässä on mahdollista, on myös periytyvää ja kasvuympäristöstä opittua. Ei ole mahdotonta, että näistä huolimatta lapsi tai nuori lähtee aktiivisesti pyrkimään kohti toisenlaista tulevaisuuden näkemystä. Sen sijaan on täysin kohtuutonta odottaa, että hän tekisi sen yksin.

Nuoret ja nuoret aikuiset, jotka elävät päivittäin päihde- ja mielenterveysongelmien, asunnottomuuden, koulupudokkuuden, työttömyyden ja monien muiden arkipäivän haasteiden kanssa eivät kaipaa mitään tsemppiaforismeja ja voimalauseita arkeensa. He kaipaavat ihmisiä, joita kiinnostaa, jotka eivät heti luovuta ja jotka eivät pomputa tiskiltä toiselle siinä toivossa, että jota kuta toista kiinnostaisi. Ihmistä, joka osaa katsoa sen verran omasta laatikostaan ulos, että huomaa esitellä myös ne vaihtoehdot, joista nuori ei ymmärtänyt kysyä.

Haastatellessani graduani varten kokemusasiantuntijatoiminnassa mukana olevia nuoria päihdetoipujia, huomasin heidän varsin erilaisissa tarinoissaan yhden yhdistävän piirteen. Kaikkien heidän elämässään oli toipumisen katalyyttina ollut joku henkilö, joka uskoi heihin ja heidän mahdollisuuksiinsa vielä silloinkin, kun he eivät itse enää jaksaneet. Tämä on tärkeä muistutus kaikille haastavassa elämäntilanteessa olevien kanssa työskenteleville. On ymmärrettävää, että elämässään jatkuvia vastoinkäymisiä, epäonnistumisia ja torjumisia kokenut nuori kadottaa jossain kohtaa uskonsa tulevaisuuteen. Nuoren kanssa työskentelevän henkilön ei ole kuitenkaan syytä ottaa tätä toivottomuutta itsestään selvyytenä. Muutosmotivaatio ei ole sisäsyntyinen tila, vaan vuorovaikutuksen synnyttämä ilmiö, jota voi joko ruokkia tai lannistaa. Uskomalla nuoren mahdollisuuksiin voi työntekijä parantaa ainakin kahden henkilön motivaatiota: asiakkaan ja omaansa.

Tällä viikolla vietetään ehkäisevän päihdetyön viikkoa. Tällä viikolla, kuten kaikilla muillakin, meidän nuorten kanssa työskentelevillä on tärkeä tehtävä olla mukana mahdollistamassa muutoksia. Mennyttä emme voi muuttaa, mutta meillä kaikilla nuorten arjessa työskentelevillä on etuoikeus olla avainpaikalla osana paremman huomisen rakentamista.

– Petra Karinen, ehkäisevän huumetyön suunnittelija, YAD ry

 

Nuorilta nuorille -nuorisotyötä

Nyt kun nuorisotyön viikko lähestyy loppuaan, on hyvä hetki nostaa framille nuorten oma vaikuttajuus ja tekeminen. Toinen hyvä syy aiheeseen on lokakuun ajan käynnissä oleva Vuoden Vapaaehtoinen -äänestys – toivomme että käyt äänestämässä YADin nuorta vapaaehtoista, Miraa (alta voit lukea miksi).

Nuorisotyötä ja ehkäisevää huumetyötä voi tehdä monella tapaa. YADissa uskotaan vertaisvaikuttamisen voimaan. Nuoret itse tekevät, kohtaavat ja vaikuttavat, sekä ovat toisilleen se porukka, jossa ei tarvitse selitellä omaa päihteettömyyttään tai aiempia päihdevalintojaan. Nuorisotyö YADissa on siis pääasiassa vertaisvaikuttamista ja rinnalla kulkemista, sekä oikeiden kysymysten kysymistä (vailla valmiita vastauksia). Tämä kaikki lähtee nuorten omasta halusta vaikuttaa ja tehdä maailmasta parempi paikka itselle ja muille elää.

YADin eri tiimeissä toimii satoja nuoria, joista valitsimme yhden mukaan Kansalaisareenan Vuoden Vapaaehtoinen -äänestykseen. Tässä perustelut, miksi:

”Mira on ollut mukana toiminnassamme vasta vuoden, mutta on siinä ajassa ehtinyt käydä useilla festareilla jututtamassa ihmisiä huumeista, osallistunut Tampereen paikallistiimin toimintaan ja sen ideointiin, pönöttänyt infopisteillä milloin missäkin sekä ollut aktiivisesti mukana päihdekasvatuskeikoilla yläkouluissa. Striibaillutkin hän on nuorempana. Mira toimii myös lastensuojelun kokemusasiantuntijana Tampereella.

Mira saapuu aina paikalle hymyssä suin, jopa silloin, kun päihdekasvatuskeikalle lähdetään seitsemältä aamulla. Mira tekee työnsä tunnollisesti ja auttaa muita. Hän on luotettava, ahkera ja aina positiivinen. Mira on todellinen työmyyrä, jolle itse vapaaehtoistyön tekeminen ja muiden auttaminen näyttää olevan mahdollisia palkintoja arvokkaampaa. Hän ei pelkää tarttua toimeen, vaikka tehtävä ei olisikaan se kaikista mieluisin.”

Vuoden Vapaaehtoinen -äänestys lokakuun ajan osoitteessa:

www.kansalaisareena.fi/vapaaehtoinen

(Mira Nurmi löytyy kohdasta Tampere)

– SaaraM, järjestötiedottaja, YAD ry

Festareilla saa puhua huumeista

Kiinnostaako huumeet -blogi jää kesätauolle, mutta fessublogi käy sen sijaan kuumana koko kesän – yadilaiset päivittävät sinne reissukertomukset joka festarilta, jonne YADin infopisteteltta pystytetään.
–>> www.yadinfopisteilla.wordpress.com

 

YAD YOUTH AGAINST DRUGS RY:N perinteikäs festarikiertue kattaa tänä ke­sänä 13 festaria. Infopisteellä ei valisteta eikä tuputeta huumetietoa, mutta keskusteluun tarjoutuu mahdollisuus huumetesti-nimisen kysymyspatte­riston avulla. Huumetestissä saa valita itseään kiinnostavan aiheen pohdit­tavaksi. Palkinnoksi huumetestistä saa valita kortsun tai korvatulpat. Tänä vuonna RFSU tuki YADin festarityötä lahjoittamalla 1600 kortsua fessuilla jaettavaksi! Info­pisteellä on tarjolla lisäksi monenmoista sälää, asiattomista tarroista erittäin asiallisiin vesitatskoihin.

Infopisteellä on mahdollisuus vastata myös Huumeet festareilla 2017 -kyse­lyyn, jolla kartoitetaan kokemuksia päihteiden/päihtyneiden kohtaamisesta festariympäristössä, mielipiteitä kannabiskysymyksissä sekä toiveita päihde­työn eri muodoista festareilla. Kysely on luottamuksellinen, siihen vastaa­malla saa suun makiaksi ja sen tuloksia käytetään huumetyön kehittämiseen.

YADIN INFOPISTEELLÄ KANNATTAA PIIPAHTAA ja siellä saa myös viipyä jutel­len, pelaten, kokeillen jonglöörausvälineitä tai muuten vain oleillen.

Jos siis osut jollekin seuraavista festareista, käy moikkaamassa yadilaisia.

 27.–28.5. Maailma Kylässä, Helsinki
9.–10.6. Purpflash, Kouvola
22.–24.6. Nummirock, Kauhajoki
29.6.–1.7. Provinssi, Seinäjoki
29.6.–1.7. Haapavesifolk, Haapavesi
7.–9.7. Kosmos, Ristiina
13.–15.7. Suomi Pop, Jyväskylä
14.–15.7. Summer Up, Lahti
14.–16.7. Ilosaarirock, Joensuu
28.–29.7. Puntala, Lempäälä
28.–29.7. Qstock, Oulu
4.–6.8. Jurassic rock, Mikkeli
18.–19.8. Blockfest, Tampere

Hyvä muistutus inhimillisyydestä

Rohkeutta, näkökulmaa, uskoa omaan tekemiseen, taitoa ottaa puheeksi, kykyä kohdata paremmin ja uusia oivalluksia. Kallisarvoisia asioita ammattilaiselle, joka työssään kohtaa päihdeongelmaisia ihmisiä. Miten kohdata oikein ihminen, jolla on selvästi päihdeongelma? Miten häntä voisi auttaa parhaiten? Voiko siitä edes mainita suoraan? Tuttuja kysymyksiä, joihin on kuitenkin kovin vähän tarjolla suoria vastauksia. Postauksen otsikko on kommentti, jonka saimme palautekyselyyn erään käyntimme jälkeen. Siitähän tässä oikeasti pohjimmiltaan on kyse, inhimillisyydestä ja ihmisestä ongelman takana. Ihmisestä, joka ansaitsee tulla kohdatuksi oikein ja kunnioittavasti huolimatta siitä, käyttääkö hän huumeita.

Olemme Tampereella kouluttaneet Toni-kohtaamiskoulutuksella jo työskenteleviä sote-alan ammattilaisia että alalle opiskelevia loppuvuodesta 2016 alkaen, Tonia pilotoitiin ensimmäisen kerran Kamavapailla lokakuussa 2016 ja palaute on ollut siitä asti huikean hyvää. Toni antaa siis ammattilaiselle valmiuksia kohdata ja ymmärtää. Sitä koulutetaan kokemusasiantuntijaparin voimin ja keskiössä ovat kokemusasiantuntijoiden omat kokemukset ja toipumispolku, joka jokaisella on erilainen.

Koulutuksia on tehty tänä vuonna yhteensä 11 kappaletta ja niitä on ollut kuuntelemassa 130 kuulijaa ensihoitajaopiskelijoista lastensuojelun ammattilaisiin. Mukaan mahtuu niin lähihoitajiksi opiskelevia, nuorisoalan työntekijöitä kuin tulevia sairaanhoitajia. Koulutus mahdollistaa kuulijoilleen sen, että he pääsevät tarkastelemaan omia asenteitaan, esittämään kysymyksiä ja ennen kaikkea, hyödyntämään kokemusasiantuntijan kullanarvoista kokemustietoa.

Tämä on hyvä lopettaa muutamaan kommenttipoimintaan palautekyselystä, näissä tiivistyy se, mitä me Exp2:ssa haluamme tarjota:

”Aiheena ”kuinka kohdata huumeriippuvainen” on todella tärkeä, eikä siitä juuri ole tietoa, kuinka riippuvaiset itse toivoisivat heitä autettavan. Kohtaamisen laatu on kuitenkin ratkaisevassa asemassa siinä, hakeutuuko tai jatkaako riippuvainen hoitoa. Joskus vääränlaisella kohtaamisella voi olla kohtalokkaat seuraukset.”

”Siinä hyvin tiivistettiin ja samalla avattiin kuinka me voimme tulevina sairaanhoitajina parhaiten auttaa päihderiippuvaista. Kokemusten ja tarkkojen tuntemusten ja ajatusten pohjalta oli helpompi ymmärtää mitä he toivovat auttavalta taholta.”

”En ole aikaisemmin tavannut ihmisiä, jotka avoimesti ovat sanoneet olleensa huumeriippuvaisia tai kokeilleet ns. kovia huumeita, joten tämä auttoi ymmärtämään mitä riippuvaiset käyvät läpi elämänsä aikana.”

”Elävät olemassa olevat kokemukset ja tarinat auttavat paremmin ymmärtämään päihteiden käyttäjiä. En osaa valita yhtä asiaa mutta tuo koulutuskokonaisuus oli kyllä todella mukava, lämminhenkinen ja antoisa.”

Rakkaudella, Krista

Järjestöviestintää tiedolla, asenteella ja perstuntumalla

 

YAD on ehkäisevää huumetyötä tekevä nuorten järjestö. Joskus kuulee käytettävän sanaa ”huumevalistusjärjestö”, mutta aika kaukana onneksi ollaan 70-lukulaisesta raittiusvalistuksesta. Tärkeintä vaikuttamistyötä on huumeisiin liittyvän tiedostavuuden lisääminen ja itsenäiseen, kriittiseen ajatteluun kannustaminen. Oman ajattelun tueksi YAD tuottaa tietomateriaalia, kampanjoita ja päihdekasvatusmenetelmiä.

 

Tiedon lisäksi tärkeintä on asenne. Sitä yadilaiset tartuttavat ympärilleen sekä henkisessä mielessä, että konkreettisemmin mm. pinssien, tarrojen ja vesitatskojen muodossa. Tarroja jaetaan vuosittain tuhansia, festareilla, kouluissa ja kaveripiireissä. Useimmat YADin tarroista ovat vapaaehtoisten ja harjoittelijoiden ideoimia tai suunnittelemia. Sieltä suunnalta irtoaa autenttisin ja anarkistisin asennemateriaali.

Parhaat ideat tarroihin kopataan lennosta. Joskus niitä hiotaan porukalla, joskus ne toimivat sellaisenaan. Meillä ei ole kampanjatyöryhmiä tai kovin kummoisia ohjeistuksia viestinnän toteuttamiseen. Asiat etenevät useimmiten perstuntumalla – eikä haittaa, jos homma menee toisinaan pyllylleen. Kokeilemalla oppii ja sitä paitsi pyllyjutut on aina pop, varsinkin tarroissa:

Tiedotusihmisen näkökulmasta parasta YADin viestinnässä on rohkeus ja vapaus toteuttaa ideoita carpe diem -temmolla, eli tarttuen käsillä oleviin asioihin heti, eikä pitkällisten palaveerausten jälkeen. Parasta on myös se, että viestintää toteuttavat kaikki yadilaiset – se on siis hyvissä käsissä ja mikä tärkeintä, YADin näköistä.

  • Saara M., järjestötiedottaja, YAD ry

PS. Allekirjoittanut ottaa mielellään vastaan tarraideoita ja muitakin ideoita viestinnän suhteen -> saara.mansikka-aho@yad.fi

Sanat muokkaavat maailmaa

Tampereen paikallistiimi järjesti lauantaina 25.3. Rap Workshopin Näkymättömät-hankkeen Simo Niemisen johdolla. Turun ja Seinäjoen AMK:n sekä Jyväskylän yliopiston ESR-rahoitteisen hankkeen tavoitteena on osallistaa nuoria, saada heidät integroitumaan yhteiskuntaan entistä paremmin, ehkäistä syrjäytymistä ja luoda positiivista tulevaisuudenkuvaa. Näkymättömät-hankkeen menetelmiin kuuluvat erilaiset luovat, osallistavat työpajamenetelmät, jotka hyödyntävät mm. kirjallisuusterapiaa, digitaalista tarinankerrontaa, räppiä ja sarjakuvaa. Hanke on suunnattu ensisijaisesti 15–29-vuotiaille nuorille.

Workshopin aikana kirjoitettiin rap-lyriikkaa Simon ohjaaman taulukkomenetelmän avulla, harjoiteltiin rytmin ja ajoituksen löytämistä ja testattiin rumpukonetta, jolla voi luoda taustoja rap-biiseihin. Samalla keskusteltiin myös osallistujille tärkeistä biiseistä ja lyriikoista ja pohdittiin, mitä yhteisellä biisillä haluttaisiin kertoa. Kun ryhmän ikäjakauma oli 13–35 vuotta, ei yhdistävien elämänkokemusten löytäminen ollut ihan läpihuutojuttu. Lopulta jaettu kokemus löytyi kuitenkin sosiaalisten verkostojen tärkeydestä ja kiteytyi sanaan ”turvaverkko”. Ydinteema turvaverkko valikoitui myös yhteisen biisin nimeksi ja kertosäkeen teemaksi. Tekstin tuottamisen ja harjoittelun jälkeen seurasi jännittävin osuus, eli äänitys. Osallistujat räppäsivät omat tekstinsä säkeistöiksi, osa yksin ja osa kaverin kanssa. Lopputulos oli ryhmän kokemuksen mukaan ”yllättävän hyvä”, ja oman äänen kuuleminen nauhalta tuntui jopa ihan mukavalta.

Rap-workshopin tunnelmat pyörivät mielessä, kun seuraavana maanantaina istuin Tampere-talon suuressa salissa kuulemassa Nuori 2017 -tapahtumaan liittyen Palefacen ja Sonya Lindforsin yhteisseminaaria aiheesta Taide ja Yhteiskunta. Paleface kuvasi rapartistin työtä nykyajan poppamiehen tai tietäjän professioksi. Molemmissa on keskiössä yhdistellä vanhoja viisauksia ja tuoreita uutistapahtumia runonlaulannan keinoin yhteisössä jaettavaksi. Myös tanssija-koreografi Sonya Lindfors korosti taiteen mahdollisuuksia tärkeiden yhteiskunnallisten asioiden esiinnostajana: ”Välillä asiat vaan pitää sanoa ääneen, koska sanat muokkaa tätä maailmaa jossa me eletään”. Taiteen ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen yhteyden Sonya kiteytti lopussa pysäyttävällä tavalla: ”Taiteilijan tehtävä on unelmoida paremmasta maailmasta ja myös löytää strategioita sen rakentamiseen.” Tässäpä tavoitetta myös meille kaikille oman elämämme taiteilijoille.

– Petra Karinen, ehkäisevän huumetyön suunnittelija, YAD ry

Yhtä suurta perhettä

YADin talvileiri järjestettiin Tahkolla 23.2.–26.2 ja mukana oli 21 yadilaista viidestä eri kaupungista. Osallistujia oli Street Teamistä, paikallistiimeistä, expasta sekä festaritiimistä, eli jokainen tiimi oli leirillä edustettuna! Osa oli ensimmäistä kertaa ja osa on ollut jo vuosia mukana toiminnassa. Leirillä saunottiin, hypittiin lumihangessa mm. lipunryöstön merkeissä sekä makkarapaketteja metsästäen, pelattiin lautapelejä, tutustuttiin ja hengailtiin sekä syötiin (paljon). Leirin aikana kerettiin myös juhlia yhdet synttärit ja eräällä leiriläisellä tuli vuosi huumeetonta aikaa täyteen!

Kuten muissakin YADin hommissa, myös leirillä välittyi vahvasti se fiilis, että YAD on yksi suuri perhe. Jokainen saa tulla sellaisena kuin on ja jokainen otetaan huomioon. Voin aika isolla varmuudella sanoa, että jokainen lähti leiriltä yhtä hienoa kokemusta ja vähintään yhtä uutta kaveria rikkaampana.

Koska kuvat ja video kertovat enemmän kuin sanat…

talvileirilta

– Jenna YAD